Työntekijät Facebookissa – kamalinta, mitä yritykselle voi sattua?

Työnantajat suhtautuvat ristiriitaisesti alaistensa Facebook-käyttöön

31.10.2009 5:29

Jussi Pullinen

Helsingin Sanomat

Antti Hämäläinen

Facebook on internetin tunnetuin sosiaalinen media.

Facebook on internetin tunnetuin sosiaalinen media.

Työnantajat eivät löydä yhteistä linjaa siihen, miten Facebookia ja muita verkon yhteisöpalveluja pitäisi työpaikoilla käyttää. Moni työpaikka kannustaa työntekijöitään palveluihin työnantajan edustajana. Osa työnantajista taas on kieltänyt palvelut kokonaan.

Esimerkiksi valtio valmistelee ohjeita, joilla halutaan kannustaa virkamiehiä verkkoon omalla nimellään.

Virkamiehet voisivat osallistua esimerkiksi keskusteluun lakien valmistelusta keskustelupalstoilla tai Facebookissa, ohjeita oikeusministeriössä valmisteleva neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi kertoo.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yritysturvallisuustoimiston päällikkö Kalevi Tiihonen näkee verkkoyhteisöissä voimavaroja.

“On paljon yrityksiä, joissa tämä nähdään myönteisenä, koska yrityksen profiili on sellainen, että henkilöt tulevat omalla osaamisellaan ulos.”

Tämä voi johtaa siihen, että suomalaisten työ- ja vapaa-ajan roolit menevät yhä useammin sekaisin, arvioi sosiaalista mediaa Helsingin yliopistossa tutkiva yliopistonlehtori Janne Matikainen.

“On periaatteellinenkin kysymys, että olemmeko tavallaan aina työnantajan palveluksessa.”

[…]

via hs.fi

Helsingin Sanomat nosti jälleen tänään näyttävästi kotimaauutisten pääsivulle Facebookin. Nyt ollaan huolissaan siitä, että työntekijät saattavat Facebookissa paljastaa työnantajastaan jotain ikävää.

Samaan aikaan toisaalla lehdessä, kaupunkisivujen Anti-Manninen-palstalla toimittaja Manninen on kuullut nuorison siivotonta kielenkäyttöä. Hän kirjoittaa:

Kaksi keltaiseen huomioliiviin pukeutunutta nuorta miestä asioi ruokakaupan karkkihyllyn luona. Innokas keskustelu oli höystetty nykysuomen yleisimmällä välimerkillä, vitulla. Kumpikin hoki sitä ainakin kymmenen kertaa parin minuutin aikana.

Ei voi mitään ajatukselle, että firman työhönottaja on epäonnistunut. Siivoton kielenkäyttö auttaa tehokkaasti painamaan mieleen firman kuin firman tunnusvärit ja logot. Tuommoisia työntekijöitä heillä on. Aivan samantekevää ovatko he töissä vai vapaalla, he edustavat työnantajaansa joka tapauksessa kuin ulkomainoksina.

[…]

Nykyään lasketaan kaikelle hinta rahassa. Mitkä ovat kustannukset, kysytään jo toisessa lauseessa. Ovatko työnantajat alkaneet vihdoin tutkia, kuinka paljon aikuisiässä jatkuva teinikielenkäyttö maksaa työnantajille yrityskuvatappioina? Huonolla kotikasvatuksella on hintansa, se on selvä.

Niin. Vaikka työnantajat kieltäisivät ja estäisivät kaikki sosiaalisen median välineet, työntekijät kyllä löytävät keinot, joilla pilata työnantajan maine. Voisiko sen keskustelun jo kääntää Facebookin (joka tuntuu mediassa olevan synonyymi kaikelle sosiaaliselle medialle) uhkista ja kauhukuvista niihin mahdollisuuksiin, mitä se mukanaan tuo?

Iik, innovaatiot ovat pelottavia – jos ollaan ihan hiljaa, ehkä ne menevät pois

Tyly tuomio Suomelle: Sisäsiittoisuus pelottaa ulkomaisia osaajia

Keskiviikko 28.10.2009 klo 13:35 (päivitetty ke 18:07)

 

Suomi on huomattavasti vähemmän kansainvälistynyt kuin mitä usein ajatellaan, ja selvästi enemmän sisäänpäin kääntynyt kuin esimerkiksi muut Pohjoismaat. Tämä uhkaa kansantalouden selviytymistä tulevaisuuden haasteista.

Näin toteaa 18 asiantuntijasta koottu kansainvälinen arviointiryhmä, joka julkisti keskiviikkona laajan selvityksensä Suomen innovaatiojärjestelmän ongelmakohdista.

Paneelin mukaan Suomi ei houkuttele ulkomaisia tutkijoita tai asiantuntijoita eikä ulkomaisia, osaamisintensiivisiä yrityksiä saati niiden tutkimustoimintaa. Näin ollen Suomessa on hyvin vähän globaalisti suuntautunutta yrittäjyyttä.

Maailmantalouden kilpailu kiristyy ankaralla vauhdilla. Näin ollen Suomen kilpailukyky riippuu yhä kriittisemmin siitä, kuinka hyvin innovoimme eli viemme omia läpimurtoja maailmalle.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA julkisti tänään ulkomaisen asiantuntijapaneelin selvityksen, joka on varsin selkeä hälytyssignaali: suomalainen innovaatiojärjestelmä on tukehtumassa vanhoihin ja tehottomiin käytäntöihinsä.

Suomi ei enää houkuttele kansainvälistä huippuosaamista – tutkijoita tai yrityksiä – takavuosien malliin. Korkeakoulujärjestelmämme on hajanainen ja tehoton. Yrityksille on olemassa yli tuhat rahoitusinstrumenttia, joita monimutkaisten hakuprosessien kautta käytetään ‘kilpailukyvyn parantamiseen’. Noin 90 prosenttia tuosta tuesta menee maakuntiin, siis pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Selvityksen mukaan tuet itse asiassa hidastavat innovaatioiden ja tuottavan liiketoiminnan syntyä, sillä monin paikoin pienemmissä kunnissa ja kaupungeissa ei ole tarvittavaa kriittistä massaa, jotta sitä liiketoimintaa voisi syntyä pilotti- ym. projektien jälkeenkin. Selvitys osoittaa, että esimerkiksi Tekesin tuet ovat piilotettua aluepolitiikkaa.

Huhuu, toimittajat, tämä on UUTINEN, eikö? Tiedot ovat olleet julkisia tänään keskiviikkona kello 13 alkaen.

Mutta, mutta. Kierros suurimpien tiedotusvälineiden nettisivuilla paljastaa, että eipäs olekaan. Ainakaan kovin tärkeä. Ainoastaan Kauppalehdestä löytyi yllä oleva juttu, sekin piilotettuna etusivun alalaitaan. Pisteet toimittaja Jussi Rosendahlille.

Taikasana lienee ‘innovaatio’. Lehdistötilaisuuden kutsun otsikkona oli “Innovaatiojärjestelmän kansainvälinen arviointi julkistetaan 28.10.” Ketä kiinnostaa? Kokemusperäisen havainnoinnin perusteella on todistettavissa, että sana tuottaa ahdistuksen väristyksiä toimittajissa. Se on jotain ylettömän byrokraattista ja vaikeasti tajuttavaa, ei avaudu lukijoille.

Eikä ilmeisesti toimittajillekaan.

(Osoitteesta http://www.evaluation.fi löytyvät arviointiraportit ja muuta tietoa aiheesta.)

Pappi, lukkari, talonpoika, bloggari?


Okei. Ehkä blogaaja olisi parempi termi. Vai bloggaaja?

Blogaaminen on sen verran uusi ilmiö, että vakiintunutta sanastoa ei vielä ole. Ei siitä kovin monta vuotta ole, kun vielä puhuttiin weblogeista blogien sijaan. Sanaston lisäksi itseään etsivät myös blogaajat. Mikä minä olen kun kirjoitan julkisesti verkkoon? Toimittaja? Kansalaisjournalisti? Nörtti? Amatööri? Vakavasti otettava vai yhdentekevä?

Ehkä näitä kaikkia. Mutta varmasti en osaa sanoa. Eikä kukaan muukaan. Blogosfääri on vielä kesyttämätön viidakko, jossa on toistaiseksi tilaa kaikenlaisille kukkasille oman elämänsä vuodattajista ja intohimoisista harrastajista yhteiskunnan kriittisiin tarkkailijoihin. Yhteiset pelisäännöt puuttuvat. Kuka tahansa voi ampua puskasta melkein mitä tahansa, sillä lähdesuoja koskee myös blogaajia. – Tämän kuulin tänä aamuna Markkinointiviestinnän viikon aloituspaneelissa. Enpä tiennyt aiemmin!

Polveilevassa ja mielenkiintoisessa paneelikeskustelussa (kattava Qaiku-raportti täällä: http://tinyurl.com/MVV2009-paneelikeskustelu ) kysyttiin, pitäisikö blogaajille perustaa jonkinlainen sertifikaatti. Laatusertifioitu blogaaja olisi sitoutunut noudattamaan käytännössä toimittajille suunnattuja eettisiä ohjeita ja hyviä tapoja. Hän voisi saada samanlaisia etuisuuksia tai esimerkiksi kutsuja taustatilaisuuksiin kuten perinteisetkin toimittajat. Paneelissa istunut Journalistiliiton asiamies Juha Rekola piti ajatusta pohtimisen arvoisena. YLE:n uusien palveluiden kehityspäällikkö Tuija Aalto sen sijaan kauhistui: ”No ei kiitos!”

Miksi ei?

Minusta ajatus on hyvä, sillä se selkeyttäisi rooleja ja loisi hyviä blogauskäytäntöjä. En usko, että päiväkirjan tai harrastuspiirin ylläpitäjät vaivautuisivat sankoin joukoin sertifikaatteja hankkimaan. Eivät ehkä blogaavat toimitusjohtajatkaan, heidän uskottavuutensa ja auktoriteettinsa on kiinni nimenomaan toimitusjohtajuudesta, ei mistään sertifikaatista.

Sen sijaan yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvat voisivat niin halutessaan hyötyä tällaisesta tunnustuksesta. Ennen pitkää siitä hyötyisivät myös mediatalot, jotka osaisivat suhtautua tällaisiin blogaajiin varteenotettavina uutislähteinä ja ymmärtää, että blogaaja ei ole uhka, vaan hän on samalla puolella ajamassa moniäänistä ja avointa yhteiskuntaa.

En vastannut omaan kysymykseeni omasta roolistani. Jätän sen toistaiseksi auki. Odotan uteliaana, mihin tämä blogiviidakon verso johtaa.