Muumivaara ja pyhä design

Luen paljon sisustuslehtiä. Käytännön syistä enimmäkseen suomalaisia, sillä ne ovat työssäkäyvän perheenäidin arkeen sopivan ohuita ja niiden sisältämiä tuotteita yleensä myös saa täältä. Ei tule paha mieli, jos ei nyt ihan heti pääsekään New Yorkiin ostamaan sitä maailman ihaninta designtyynyä.

Mutta sitä usein mietin, miksi sisustuslehdet ovat lähinnä pinnallisia tuotekatalogeja. Journalismin kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Missä viipyy designjournalismi? Voiko meillä edes kirjoittaa kriittisesti sisustuksesta ja designista? Miksi koteja esitellään ihastellen, miksi kukaan ei koskaan tee juttua epäonnistuneista ja kauheista ratkaisuista?

Ja ennen kaikkea: miksi designista pitää kirjoittaa niin myötäsukaisesti?

Sisustuslehtien “toimitukselliseen linjaan” ei vain kuulu kriittisyys. Kuten ei esimerkiksi naistenlehtien kauneusjuttuihinkaan. Toimittajien ammattilehti Journalisti teki viime keväänä jutun, jossa peräänkuulutettiin naistelehdiltä kriittisyyttä kauneustuotteisiin. Useampikin päätoimittaja oli vastannut, että kriittisyys “ei kuulu meidän lehden konseptiin”…

Enpä muista koskaan lukeneeni sisustuslehdestä kriittistä arviota maailmankuulujen tai tuntemattomampienkaan designereiden tuotoksista. No, ehkä Philippe Starkin Gun-lamppuja hiukan joku kauhisteli, ne kun sattumalta julkaistiin pian Jokelan koulusurman jälkeen. Miksi kukaan ei kirjoita totuutta Kartellin designtuoleista, vaikka niitä näkyy melkein joka lehdessä? Nehän ovat pidemmän päälle äärettämän epämukavia ja hiostavia – koska ne on tehty muovista!

Suomalaiset suunnittelijat ovat aina maailman huippuja, täältä löytyy omaperäisyyttä, luovuutta, ties mitä. Vanhat suunnittelijat ovat kansainvälisiä arvostettuja tähtiä, ikoneita… Monen lehden sivuilla esitellään tuoreita lupauksia – joista ei sitten kuulu mitään enää myöhemmin.

Hampaatonta ja tylsää.

Yksi sentään yrittää. Glorian Kodissa kolumnoi suomalaisen designmaailman vaikuttaja Kaj Kalin, jonka sanan säilä sivaltaa toisinaan varsin napakasti. Tuoreimmassa marraskuun numerossa hän tarttuu kaikkein pyhimpään: Iittalaan, Artekiin ja Muumeihin. Hän mätkii kansallisia ikoneitamme oikein olan takaa: Iittalaa vaivaa autismi, Artekia anemia ja …”Valtakuntaan on julistettava Muumivaara. Täytettyä uunikinnasta muistuttavia paksukaisia on vaatteissa, lentokoneissa, astioissa, ruokailuvälineissä, elintarvikkeissa, sänkyvaatteissa, koruissa, hiirimatoissa, tapeteissa, vaipoissa… Suomalainen marketdesign muumioituu hirmuisella vauhdilla.”

Mahtavaa tykitystä! Lisää tällaista!

Suurin ongelma taitaa olla se, että Kalin saa huudella itsekseen ihan rauhassa. Hänet käytännössä vaietaan hiljaiseksi. Niin on käynyt monelle muullekin hyvälle avaukselle.

Toinen ongelma on se, että kriittinen suomalainen sisustuslehti ei taitaisi saada riittävän suurta lukijajoukkoa. Vai saisiko?

P.S. Todettakoon, että kodissani on paljon Artekia ja Iittalaa, koska aidosti pidän niistä! Kuten aika moni muukin suomalainen. Mutta niitä pitää myös voida kritisoida.


 

One thought on “Muumivaara ja pyhä design

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s