Usko ja luottamus Yleisradion uutisjournalismiin koetuksella

Kumisaappaalla voi astua lätäkköön

Jalkineisiin on kehitetty monenmoisia kosteuden kestäviä pinnotteita, jotka ovat syrjäyttäneet vanhan perinteisen kulkupelin, kumisaappaan. Mutta vielä löytyy koulukunta, jonka mielestä vain ehjillä kumisaappailla pärjää kevään loskassa ja lätäköissä.

Jokapäiväisessä käytössä kumisaappaat eivät ole enää kovin yleisiä, mutta kyllä kumisaappaita vielä jonkin verran käytetään ja korjataan, kertoo lahtelainen suutarimestari Tuomo Rokka.

– Juuri vietiin yhdet paikattavana olleet pois. Kevään mittaan niitä taas tulee.

Paikkauksen yleisin ongelma on se, että saapas on niin huonossa kunnossa, että sitä ei enää voikaan paikata.

[…]

via yle.fi

Seuraan Twitterissä YLE Uutisia. Ylen nettisivujen Twitter-synkronointi toimii usein tahmeasti ja hitaasti, aika usein uutinen on ollut jo hyvän aikaa Ylen nettisivuilla kun se vasta tupsahtaa Twitter-virtaan. Esimerkiksi viime torstaina (11.3.) uutinen akateemikko Leena Palotien kuolemasta oli Ylen netissä 10.40, Ylen Twitterissä vasta tuntia myöhemmin.

No, yhtä kaikki, Twitter toimii päivittäisessä uutisseurannassa ihan ok. Etenkin jos seuraa Ylen lisäksi muita välineitä, pysyy ihan hyvin “päivän päällä”.

Mutta tänä aamuna jysähti: löysin aamulla informaatiovirrasta veret seisauttavan uutisotsikon: “Kumisaappaalla voi astua lätäkköön“. Painokoneet seis ja etusivu uusiksi.

Tästä en ehtinyt edes kunnolla toipua, kun tuli lisää tuutin täydeltä: “Seuraa Beckhamin saapumista suorana“. Julkkisjalkapalloilija tulee Suomeen jalkaoperaatioon ja siellä ovat sitten toimittajat tiitterinä vastassa kännykkäkamerat tanassa, jotta saadaan Yle Turun Facebook-sivulle “suoraa livestriimiä” loukkaantuneesta urheilijasta.

Kun menee Yle Uutisten Twitter-sivulle, rupeaa suorastaan huimaamaan: mitä uutistykitystä: “Pyörillä on taipumus kadota Oulussa”. “Matematiikka voi olla hauskaa”. “Jalkapallo ei lisääkään sydänkohtauksia katsomossa”.

Jollakin taitaa olla siellä Ylen deskissä nyt uutiskriteerit hakusessa.

One thought on “Usko ja luottamus Yleisradion uutisjournalismiin koetuksella

  1. Mielenkiintoista keskustelua; kiitos kommentistasi, Susanna! Aloituksesi oli sen verran ajatuksia herättävä, että kirjoitin siitä uuden merkinnän: http://outi.posterous.com/kuka-saa-maaritella-mika-on-uutinen#Mutta vastaan vielä tuohon Twitter- ja Facebook-pohdintaasi.En väittänyt, etteikö Yle saisi julkaista kevyempää materiaalia sosiaalisessa mediassa. Päin vastoin, kevyemmät aiheet usein herättävät paljon keskustelua ja mikä olisi sellaiselle luontevampi paikka kuin jonkin Ylen toimituksen FB-fanisivu. Olen aiemminkin blogissani kehunut Ylen sosiaalisen median strategiaa ja teen sen itseni toistamisen uhalla nytkin: se on loistava, Yle on ottanut näitä välineitä haltuunsa laajalla rintamalla ja avoimin mielin, mistä tuo YLE Turun Bambuser-kokeilukin oli osoitus. Hatunnoston arvoinen suoritus. (Jos kohta aihe oli turhanpäiväinen… ;D)Sen sijaan peräänkuulutan sitä, että näitä kevyempiä aiheita ei sekoitettaisi uutisiin (ks. tuo uudempi kirjoitukseni). Perustakaa vaikkapa YLE Human intrest -Twitter-tili, jota kautta voitte lähettää maakuntaradioiden päivittäispuolen juttuja ja muuta kevyempää aineistoa. (Tai YLE Ihmiset tai YLE Arki tai vastaavaa…)Mä haluan uutiset uutisina (ja tuskin olen ainoa). Tähän saakka "YLE Uutiset" on brändinä ollut tässä mielessä oikein luotettava. Vaan kuinka kauan?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s