Vanjoki vie ja media vikisee. Muutama huomio eräästä uutisesta.

Media_httptietokonese_jtegw

Nokian Markets-yksikön johtaja Anssi Vanjoki piti eilen SHOK Summit -seminaarissa* inspiroivan puheen. Hän kertoi kamerakännykän syntyhistorian: kuinka linssivalmistaja Carl Zeiss aluksi vain nauroi Nokian yhteistyöehdotukselle. Puhelimellako muka otettaisiin valokuvia? Käsittämättömän hölmö idea kuitenkin jalostui innovaatioksi, kaupalliseksi menestykseksi. Eilen Vanjoki intoutui taas visioimaan: mitä, jos kamerakännykkä joskus korvaisikin painavat järjestelmäkamerat? Tai videokamerat? Kehitys kehittyy, kamerakännykkäteknologia ottaa parhaillaan jättiaskelia eteenpäin.

Tietokone-lehden toimittaja Tero Lehto nappasi Vanjoen sanoista kiinni ja kirjoitti siitä saman tien napakan jutun lehden verkkosivuille. Myös Reuters uutisoi asian. Riemu repesi keskustelupalstoilla:

“Vanjoelta on tainnu muutama inkkari hypätä kanootista…aina kun se saa suunsa auki niin tulee semmosia sammakoita ettei mitään rajaa.”

“Ei tiedä Vanjoki mistä puhuu – täysin typeriä kommentteja laukoo julkisuudessa. Jokainen valokuvauksesta vähääkään ymmärtävä ymmärtää Vanjoen puheet tuulesta temmatuksi tyhjäksi uhoksi.”

“Yhtä hyvin voi sanoa että Wappuilmapallot syrjäyttävät liikennelentokoneet. Voi voi. Väsynyttä tuubaa Nokialta.”

“Onko Vanjoki a) todella röyhkeä (tietää asiakkaiden olevan idiotteeja) b) täysin sekaisin c) perus Nokia-utopia päällä?”

(Poiminnat Twitteristä, Tietokoneesta ja Hesarista)

Hupaisaa uutisajanvietettä.

Mutta muutama huomio:

1. Onkohan kenellekään tullut mieleen vaihtoehtoa, että Vanjoen puheet eivät olisikaan olleet “sammakoita”? Mitä luulette, saisiko tuon tason kaveri pitää paikkansa globaalin megayrityksen johtopallilla, jos hän julkisuudessa puhuisi läpiä päähänsä?

Erään ‘asioista perillä olevan tahon’ mukaan härnääminen ja villit visiot ja lausunnot ovat Vanjoen tyylikeinoja. Juu, varmaan meni tuokin lausunto överiksi, mutta väite ei varmaan ollut ihan tuulesta temmattu.

Voisiko joku kysellä perään, mitä Nokia oikeasti puuhaa? Miksi tyydytään kirjaamaan ylös villejä sitaatteja, mutta syvällisempää analyysia ei tehdä?

2. Uutinen Vanjoen kommentista levisi STT:n kautta myös muihin tiedotusvälineisiin, kuten Kauppalehteen ja Hesariin. Vanjoen kommentti jää irrallisesti irtoheitoksi, ja konteksti jää täysin arvailujen varaan. Toimitukset eivät ole edes pyrkineet selvittämään kommentin alkuperää. Nokia-pomon lause kelpaa uutiseksi sellaisenaan. Missä Hesarin ja Kauppalehden (+muiden jutun mahdollisesti julkaisseiden välineiden) lähdekritiikki?

3. Uutisessa ei viitata mihinkään lähteeseen. STT on napannut juttunsa joko Reutersilta tai Tietokoneesta. Eikö olisikin ollut hyvän journalistisen tavan mukaista varustaa juttu lähdeviitteellä? (Hesari näemmä viittaa myös Reutersiin.)

4. Taannoisessa kirjoituksessani valitin, kuinka toimittajien työ on niin kiireistä peruslapiointia, että esimerkiksi seminaareihin osallistuminen on kiven alla. Tämä näkyy myös tässä Vanjoki-uutisessa.

Hän nimittäin puhui kaikennäköistä muutakin, muun muassa visioiden ja unelmien tärkeydestä. Ei mitään raflaavaa otsikkoainesta, mutta syväluotaavaa ymmärrystä ja osaamista, jota soisi yritysmaailmaa seuraavien toimittajienkin omaksuvan. Eikä Vanjoki ollut päivän ainoa mielenkiintoinen puhuja.

Mutta ei. “Vanjokea mä tulin kuuntelemaan. Ei ne muut mua edes kiinnosta”, kuului eräskin kommentti.

Toimittajilla ei siis riitä a) aika b) pitkäjänteisyys c) kiinnostus kuunnella rivien välejä. Puuhatkoot ne sedät ja tädit innovaatioidensa (tai mitä nyt seminaari kulloinkin käsittelee) kanssa keskenään?

*) Seminaarin järjestivät kuusi strategisen huippuosaamisen keskittymää eli SHOK-yhtiötä. Harmaita pukuja täynnä olevan tapahtuman tarkoituksena oli osoittaa, että yritykset uskovat suomalaiseen innovaatiojärjestelmään – kaikesta kritiikistä huolimatta.

 

 

…ja loppujen lopuksi: tarvitaanko toimittajia enää laisinkaan?

A lot of people have been trying to figure out the difference between bloggers and journalist. There seems to be a feeling among some that bloggers are less important than journalist. Others feel journalists are behind the times…

credit

Truth be told, the argument comparing bloggers and journalist isn’t even one we should be having. They are extremely different from each other in certain aspects, but extremely similar in others. Each fulfills a different role. In reality, nothing stops a blogger from being a journalist and vice versa – it’s just a matter of semantics.

[…]

 

 

Samir Balwani kirjoittaa blogissaan blogaajien ja toimittajien eroista. Ja tulee sitten loppupäätelmään, että eihän niitä eroja niin kauheasti ole.

“Well what is the point? To me, when I see everything laid out the only distinction I see between journalist and blogger is that one is exclusively online. It brings us back to what I stated before, that the idea of a difference between journalist and blogger is merely one of semantics.” […]

Samaan aikaan toisaalla: freetoimittaja Venla Hiidensalo kirjoittaa omassa blogissaan freetyön arjesta:

“Yhä useammin käy myös niiin, että lehti tilaa jutun, jota työstetään synopsista myöten toimituspäällikön kanssa. Tekstiä hyväksytetään ja muokataan prosessin eri vaiheissa, mutta sitten yhtäkkiä ilmoitetaankin, ettei tällaista juttua nyt tarvitakaan tai juttu julkaistaan ratkaisevasti pienemmässä muodossa kuin alunperin oli tarkoitus. Freelancerin projektiin käyttämiä tunteja ei yleensä korvata mitenkään.” […]

Ja tuossa edellisessä kirjoituksessani pääsin juuri toteamasta, että palkkalistoilla olevan toimittajan työ on käytännössä kiireistä ja pinnallista peruslapiointia.

Näennäisesti erilaiset tekstit ovat kuitenkin hengeltään samanlaisia ja viestivät selvästi toimittajan työn murrosta. Tarvitaanko toimittajia sitten ollenkaan tulevaisuudessa? Jokainen kirjoitustaitoinen voi pystyttää blogin ja haalia vaikuttavan lukijakunnan. Paperilehdet ovat pelkkiä kiireessä tehtyjä pintaraapaisuja ja aikakauslehdet riistävät ja pompottavat freetoimittajia miten tahtovat. Onko tässä mitään tolkkua?

Mielestäni toimittajia (tai ‘journalisteja’ – se kuulostaa jotenkin hienommalta) tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan. Ja erityisen tärkeää olisi nostaa “hitaan journalismin” arvostusta.

P.S. Olen muuten Balwanin kanssa eri mieltä. Erot eivät ole pelkkää semantiikkaa, lähtien jo siitä, että toimittajaa sitoo ammattietiikka ja koodisto, kuten Journalistin ohjeet. Blogaajilla ei ole mitään yhtenäistä ohjeistusta. Blogiinsa voi tunkea vaikka minkälaista tuubaa ja tulikivenkatkuista, yksisilmäistä tilitystä. Näin siis ainakin teoriassa…

Toimittajan työ on latistunut peruskauraksi

Bonnierin journalistipalkinnon tänä vuonna voittanut Aamulehden toimittaja Kristiina Tolvanen kertoi taannoin Helsingin Sanomien haastattelussa (maksullinen linkki), että hän on saanut penkoa juttuaiheita tietämättä, tuleeko niistä juttua. Tolvanen oli esitellyt päätoimittajalleen listan 15 aiheesta, joita pitäisi penkoa. Päätoimittaja oli näyttänyt vihreää valoa. Aiheista on syntynyt jo kymmenkunta juttua, kuten selvitykset oppisopimuskoulutuksen väärinkäytöksistä ja valtion tuesta metsäteollisuudelle.

Onnittelut Tolvaselle palkinnosta ja siitä, että hänellä on poikkeuksellisen laajakatseinen esimies.

Kuinka monessa uutistoimituksessa oikeasti on tänä päivänä mahdollisuuksia penkoa juttuaiheita ilman paineita, että “tästä on sitten synnyttävä juttu”?

Kyllähän toimituksissa omia juttuaiheita arvostetaan ja kannustetaan penkomaan. Sehän on suorastaan toimittajan perustehtäviä, eikö? Mutta niitä aiheita pitäisi sitten kai penkoa vapaa-ajallaan. Aikoinaan omassa toimituksessani me emme saaneet osallistua esimerkiksi kiinnostaviin seminaareihin ellei aiheesta varmasti syntynyt juttua. Verkostoituminen tärkeiden kontaktien kanssa olisi niin ikään pitänyt tehdä varsinaisen työajan ulkopuolella (sosiaalista mediaa ei ollut vielä keksitty siinä mittakaavassa kuin se tänä päivänä on). Tärkeintä oli saada tämänpäiväinen ja huominen lähetys täyteen. Koska resursseja oli niin vähän, jokainen kynnelle kykenevä osallistui käytännössä tähän “päivän päällä olevaan”, lyhytjänteiseen uutistuotantoon.

Eikä oma toimitukseni ollut suinkaan ainoa, jossa elettiin ihmeellisessä aikakuplassa jossa on vain tämänpäiväinen ja huominen. Tämä taitaa olla melko lailla yleistä muissakin toimituksissa. Eräs tuttavani kertoi, että hänen toimituksensa perustettiin joitakin vuosia sitten ihan varta vasten tekemään tutkivaa, pitkäjänteistä journalismia. Muutamassa vuodessa homma on lipsunut siihen, että toimitus on ikään kuin työvoimareservaatti, josta tilataan määrä x juttuja seuraavien päivien lehtiin, kun kukaan muu ei niitä ehdi tehdä. “Omia juttuja saa toki edelleen tehdä, mutta useimmiten niiden teko lykkääntyy hamaan tulevaisuuteen, kun on näitä kiireellisempiä rutiinijuttuja”, tuttavani harmitteli.

Eräässä toisessa toimituksessa taas toimittaja oli saanut juttuvihjeen. Suorastaan skuupin. Mutta oli vähällä, että juttu olisi jäänyt ilmestymättä. Toimittaja oli sen kyllä saanut myytyä toimituspäällikölleen ja sai täten jatkaa selvittelytyötään, mutta aiheen saamaa palstatilaa pienennettiin jatkuvasti ja lopulta se olisi ollut vain pieni maininta lehden alanurkassa. Toimittajan ihmetellessä, miksi hyvä ja kova uutisaihe ei saanut tarvitsemaansa tilaa lehdessä, toimituspäällikkö oli vastannut: “Me emme luo puheenaiheita. Me keskitymme taustoittamaan ja kommentoimaan.” Lopulta ilmestyttyään netissä juttu oli laajasti otsikoissa ja alkuperäistä uutista siteerattiin ahkerasti.

Toteuta siinä nyt sitten journalistista eetosta ja etsi totuutta, kun siihen ei anneta mahdollisuuksia.

Yksittäisellä, toimituksen palkkalistalla olevalla toimittajalla on loppujen lopuksi aika vähän sananvaltaa siihen, miten hän työnsä järjestää ja millaisista asioista juttuja tekee. Suurin ongelma on alati niukkenevat resurssit, mutta ongelmina ovat myös osaamattomat esimiehet ja kapeakatseinen ajatus siitä, että mediatila täytetään mieluummin peruskauralla (tiedotustilaisuudet ja poliitikkojen mellastukset) kuin aidosti omaperäisillä jutuilla. Mikä johtaa siihen, että lehdet ja uutislähetykset ovat toinen toistensa kopioita.

Latteaa.

Soisinpa, että muissakin toimituksissa olisi tarpeeksi rohkeita ja röyhkeitä tolvasia, jotka uskaltaisivat ilmoittaa esimiehelleen, että minulla on suunnitelma, aion tehdä näin.

Ongelmana on sitten tietysti se, että ne tylsät perusuutiset jäävät muiden harteille…