Me oltiin ekoja! (Faktoista viis…)

Ulvilan surma oli eilisaamuna otsikoissa: käräjäoikeus totesi Anneli Auerin syylliseksi mutta passitti tämän ensin mielentilatutkimukseen. Iltalehdessä joku painoi julkaisunappia kuitenkin hieman liian aikaisin ja hetken aikaa verkkolehti julisti omaa tuomiotaan: syytön!

Todennäköisesti toimituksessa oli tehty aiheesta kaksi versiota valmiiksi ja varauduttu molempiin mahdollisiin tuomioihin, jotta oltaisiin sitten ensimmäisinä julkaisemassa uutista. Uutiskilpailun tuoksinassa väärä versio joutui vahingossa julkaisuputkeen.

Hups.

Ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun nettisivulle päätyy juttu hiukan liian aikaisin. Esimerkiksi Nokian julkistaessa neljännesvuositulostaan olen nähnyt mm. Hesarin nettisivuilla useammankin kerran uutisen, jossa suurin osa luvuista on korvattu merkkijonolla xxx. Päivitys sentään on tehty muutamien minuuttien kuluessa.

Uutiskilpailu on kyllä mielenkiintoinen ilmiö: yleisön kannalta on ihan se ja sama, mistä uutisen kuulee tai lukee ensimmäisenä.

Toimituksissa sen sijaan on käynnissä armoton sekuntipeli. 2000-luvun alussa muotia olivat mobiiliuutiset. Siis tekstiviestit. Muistaako joku? Oli ihan oma taiteenlajinsa saada vaikkapa se Nokian tulos mahtumaan 152 merkkiin (8 merkkiä oli varattu toimituksen allekirjoitukseen). Kyllä siinä hiki valui selkärankaa pitkin kun piti olla hurjan nopea, olla tekemättä kirjoitusvirheitä ja tarkistaa vielä faktat. Voi sitä riemua, kun saimme tekstiviestin maailmalle 10 sekuntia ennen kilpailijaa! Jos joskus sitten kävikin niin, että kilpailija ehti ensin, lohduttauduimme sillä, että meidän tekstiviestimme oli paremmin muotoiltu ja sisälsi enemmän asiaa.

Mokat olivat tietysti melko yleisiä: kirjoitusvirheitä ei oiottu, mutta faktaerheistä piti lähettää korjausviesti.

Mielestäni sekuntipelissä ei ole mitään tolkkua, tämänkaltainen uutiskilpailu ei ole kenenkään etu. Jospa keskityttäisiin kilpailemaan vaikka niillä omilla uutisaiheilla tai sitten edes omaperäisillä näkökulmilla?

(@villegrahn, kiitoksia nopeasta kuvankaappauksesta – tällä kertaa nopeus oli valttia! 🙂

 

Edit: Kuva meni näköjänsä matkalla rikki enkä osaa korjata sitä, joten kuvakaappaus eilisestä Iltalehdestä ei näy tässä. Kuvan näkee kuitenkin klikkaamalla ylälaidan “via twitpic.com”-linkkiä tai sitten tästä.

Kun toimittaja mokaa

Pilvelipalujen tietoturva kuntoon

   
   
 
niin mikä pilvelipalu?
jokke

 
Tiedonvälityksen lisäksi Tietoviikko haluaa myös viihdyttää lukijoitaan…

Tästä huumoripläjäyksestä EI kuitenkaan vastannut artikkelin kirjoittaja vaan ajoittaisista näppi- näkö-, ja mielenhäiriöistä kärsivä allekirjoittanut.

Noustaisiinkohan näin häröllä vedolla jopa tragikoomisten kirjoitusvirheotsikoiden top kymppiin? Mitä mieltä olette, oletteko nähneet pahempia/parempia? Tähän ketjuun voi kommentoida!

[Juttu julkaistiin verkkoon aluksi otsikolla “Pilvelipalujen tietoturva kuntoon”.]

Jouni Junkkaala, Tivi.fi

Tässä yhtenä aamuna oli mennä earlgreyt väärään kurkkuun kun luin Tietoviikon nettiuutisia. Sinänsä asiallinen juttu pilvipalveluiden tietoturvasta oli otsikoitu vähintäänkin kummallisesti “Pilvelipalujen tietoturva kuntoon”, mikä tietysti herätti hilpeyttä. Aamupäivän aikana otsikko korjattiin ja TiVin verkkotuottaja Jouni Junkkaala tunnusti reilusti mokansa. Harvinaisen suoraselkäistä. Yleensä kirjoitusvirheet kuitataan hiljaisuudella ja käydään korjaamassa. Kas, sitä ei ikinä ollutkaan…

Kirjoitusvirheet (joita mielestäni löytyy jopa painetuista lehdistä yhä enemmän) tai haastateltavan etunimen muuttuminen kuvatekstissä Annesta Annaksi eivät tietenkään ole virheistä vaarallisimpia, joskin lukuisat lyöntivirheet syövät ajan mittaan tiedotusvälineen uskottavuutta. Asiavirheet sen sijaan voivat olla jopa kohtalokkaita. Muistanette viimesyksyisen valkokärpässienikohun: elokuun 22. päivä Hesari julkaisi jutun (€) pääkaupunkiseudun sienipaikoista ja kuvatekstissä luki, että herkkusieni on erinomainen ruokasieni. Vaan kun kuvassa ei sitten ollutkaan herkkusieni vaan tappavan myrkyllinen valkokärpässieni. Lehti julkaisi kyllä lyhyen ja lakonisen oikaisun seuraavana päivänä:

Lauantaina 22. elokuuta sivulla A3 sienipaikoista kertovan kirjoituksen kuvassa oli valkoinen kärpässieni. Se ei ole parhaimmillaan nuorena, kuten kuvatekstissä luki, vaan se on aina tappavan myrkyllinen.

Juttu ei ollut sillä selvä, seuraavan viikon aikana ainakin neljä ihmistä joutui sairaalahoitoon syötyään valkokärpässientä. Yhteyttä Hesarin mokaan ei pystytty todistamaan, mutta aikamoinen sattuma silti. Hesari uutisoi (€) myrkytyksistä asiallisesti, mutta häivytti mahdollisen oman vastuunsa taka-alalle.

Kerran taas eräs entinen kollega teki juttua pääkaupungin rikostilastoista, onnistui tulkitsemaan lukuja väärin ja teki paikkansapitämättömiä johtopäätöksiä. Näitä melko rajuja päätelmiä sitten kerrottiin ykkösuutisena koko iltapäivän ajan ja juttu herätti aika paljon keskusteluakin. Oikaisua ei tehty, joskin virheen tultua ilmi uutista sentään muokattiin hieman vähemmän kärkeväksi.

Vakavia asiavirheitä onneksi tapahtuu harvoin, mutta pikkuvirheitä sitten sitäkin enemmän. Pilkkuvirheitä luvuissa, miljoonat ja miljardit menevät sekaisin, “puolet enemmän” sekoittuu “tuplasti enempään”. Rakennushanke uutisoidaan sovituksi vaikka se on saanut vasta lautakunnan siunauksen, Hietalahti muuttuu Hietaniemeksi. Ja niin edelleen.

Omien virheiden tunnustaminen on tietysti vaikeaa. Eikä se aina ehkä olisi tarkoituksenmukaistakaan: tv:ssä, radiossa tai painetuissa lehdissä ei ole sellaista mahdollisuutta, että toimittaja kävisi julkisesti ripittäytymässä ja paljastamassa virheensä. Mutta entä nettiuutisissa? En nyt tarkoita, että ne pilkut ja paikkoja vaihtavat kirjaimet täytyisi käydä raportoimassa, mutta jos jutussa on virhe, se korjattaisiin ja toimittaja jättäisi puumerkkinsä: “Kiitos palautteesta ja korjauspyynnöistä, uutisen asiavirheet on nyt korjattu.” (Esimerkiksi kävisi vaikka tämä Hesarin uutinen. Olisivat nyt edes otsikon korjanneet…)

Yhtä kaikki: ihan aina ei kannata uskoa, mitä telkkarissa sanotaan tai lehdessä lukee.

"Sosiaalinen media? Ei koske (Helsingin Sanomien) toimittajia."

Media-Mikaelit Pentikäinen ja Jungner ovat tämän tuosta ja taas otelleet sanan säilällä keskenään. Herrojen näkemyserot ovat tulleet selviksi: siinä missä Mikael J. on ollut uuden ajan airut, Mikael P. on edustanut perinteitä. (Ks. esim. Journalismin tulevaisuusseminaari viime helmikuussa; tai “pikakelauksena”: M&M:n juttu tilaisuudesta.)

Ainakin nuo keskinäiset piikittelyt ja mielipide-erot ovat tuottaneet sirkushuveja mediaa kriittisesti seuraavalle kansanosalle. Ehkä siellä seassa on versonnut kehityksen siemeniäkin. Vaan nyt me olemme menettäneet Mikael J:n punaisten ruusujen aatteelle ja meillä on enää toinen jäljellä. Se konservatiivisempi.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja ja kustantaja Mikael Pentikäinen esiintyy Kauppalehden Optiossa (11/2010) ja vastailee kysymyksiin median kriisistä.

Hänen mielestään esimerkiksi Yleisradion toiminta pitäisi rahoittaa budjettirahoituksella ja “[u]usia palveluita voisi valmistella Viestintävirasto ja arvioida julkisen palvelun neuvosto.” Aika ilkeä sivallus, siinä taisi mennä pari punaista ruusunvartta nyt katki. Vuoden 2007 alussa perustettu YLE Uudet palvelut on Jungnerin loistoidea, joka on kantanut hedelmää, mm. Ylen sosiaalisen median strategian. (Uudet palvelut sai muuten Sanomasta juuri uuden kehityspäällikön.) Yle on muutenkin kunnostautunut verkkonäkyvyydellään, ehkä se luultavasti harmittaa Töölönlahdella.

Tai sitten ei. Onhan Hesari Twitterissä ja Facebookissakin, mutta eipä noista näytä ottavan iloa irti. Hesarin FB-sivu on ylettömän tylsä. Lataavat sinne vain uutisotsikoita ja jättävät fanit keskustelemaan keskenään. Kun taas sitten Ylellä

Kysyttäessä, muuttaako sosiaalinen media lehden tekemistä, Pentikäinen vastaa (Optiossa siis edelleen): “Twitter on Suomessa pienen porukan harrastus. Facebook on lyönyt läpi ja vaikuttaa verkon käyttötapoihin, mutta fundamentaalisesti se ei uutistyöhön vaikuta.”

Fundamentaalisesti se ei uutistyöhön vaikuta.

Voisiko joku kertoa Mikaelille, että sosiaalinen media on muutakin kuin Facebook ja Twitter. FB tai Twitter eivät tänä vuonna eivätkä varmasti ensi vuonnakaan ole muuttamassa mitään. Ehkä niitä ei viiden vuoden päästä edes ole.

Sen sijaan sosiaalinen media muuttaa tapaamme tehdä työtä, verkostoitua, jakaa ja kaivaa tietoa, olla yhteydessä ihmisiin… Sekö ei Pentikäisen mukaan tule sen kummemmin vaikuttamaan uutistyöhön?

Ylessä ollaan toista mieltä.

Onneksi.

 

Toimittajat viestintäväen liekanarussa?

”Toimittajat keskittyvät vain päivätyöhönsä, ja taloudesta kirjoittavat muutkin kuin taloustoimittajat. Toimituksissa ei ole enää varaa erikoistumiseen.”

Sampo Pankin viestintäjohtaja Timo J. Anttila, Journalisti 11/2010

Tuoreessa Journalisti-lehdessä on mielenkiintoinen juttu siitä, kuinka “viestintäväki” eli organisaatioiden tiedotusosastot ja pr- sekä mainostoimistot vaikuttavat toimittajiin.

Haastateltavat antavat melkoisen lohduttoman kuvan toimitusten työtilanteesta ja journalistisesta kompetenssista.

“Toimituksissa ei ole enää varaa erikoistumiseen.”

“Parikymppiset toimittajat ovat usein kärsimättömiä, eikä kotiläksyjä ole ehditty tehdä. […] Kokeneilla toimittajilla on parempi ymmärrys siitä, ettei jotakin tietoa vain voi saada selville parissa tunnissa.”

”Varsinkin nuoret toimittajat unohtavat usein lähdekritiikin – tai ainakin jättävät kysymättä kilpailijan näkökulman”

”Toimituksia on saneerattu. Toimittajilla on nykyään ihan tajuton kiire. Välillä tuntuu, että he eivät oikein ehdi tehdä edes haastatteluja. Jutuille on myös vähemmän tilaa kuin ennen.”

Saman julkaisun etusivulla puolestaan Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen nimittää “viestintäväkeä” spin doctoreiksi, kieputustieteen tohtoreiksi ja syyttää heitä tiedonhankintaan sekaantumisesta. “[J]ournalistin ohjeissa on syytä säätää siitä, miten syvälle ulkopuoliset tiedottajat saa päästää sekaantumaan haastattelutilanteisiin – tiedonhankinnan pyhään ytimeen.”

Hämmennystä ja ennakkoluuloja puolin ja toisin? Onko toimittajien oma harkinta kadonnut jonnekin? Onko viestintäammattilaisten tärkein tehtävä puuttua toimittajan työhön, peitellä virheitä ja pitää kulissit pystyssä?

Toimittajia vaivaa Facebook-sokeus

Olette varmaan huomanneet, että sosiaalinen media on nyt aika kuumaa tavaraa lehdistössä. Pelkästään maamme eturivin päivälehti on takonut seuraavanlaisia otsikoita kuluneen viikon aikana (osa linkeistä johtaa Helsingin Sanomien maksulliseen arkistoon):

Suomalaiselle erotuomarille hämärä Facebook-tarjous

Pakistan sallii taas pääsyn Facebookiin

Facebook joutuu katsomaan peiliin

Facebookia uhkaa valvojan ruoska

Facebook muuttaa yksityisyysasetuksia

Facebook-virus ehkä saastuttanut tuhansia tietokoneita

(Facebook-otsikoihin törmää toki muuallakin, esimerkiksi iltapäivälehtien sivuilla.)

Ei siinä muuten mitään, on hyvä että media kirjoittaa pinnalla olevista ilmiöistä, mutta se tässä nyt vähän tökkii, että sosiaalinen media on yhtä kuin Facebook.

Facebook on yksi sadoista ellei tuhansista Internetin sosiaalisen median palveluista, joskin yksi vaikutusvaltaisimmista ainakin käyttäjämääriltään (400 miljoonaa meni kevään aikana rikki, It-viikko 5.2.2010). Mutta Facebook on myös liikevoittoa tavoitteleva yritys. Vertailun vuoksi: kruununjalokivemme Nokia pääsi Hesarin otsikoihin kuluneen viikon aikana vain kaksi kertaa. (Aikaisemmin olen blogannut siitä, miten vaikeaa yritysten on saada äänensä kuuluviin mediassa.)

No, koska toimittajan hyveisiin kuuluu asioiden selvittäminen ja uteliaisuus, moni ennakkoluuloton toimittaja on ottanut rohkean askelen ja lähtenyt mukaan sosiaaliseen mediaan. Ja luonut itselleen Facebook-tilin. Pari kuukautta Farmvilleä pelatessa ja kavereille virtuaalituoppeja lähetellessä pätevöityy sosiaalisen median asiantuntijaksi ja voi sitten kirjoittaa (lähinnä) huolestuneita juttuja siitä, kuinka Facebookiin voi jäädä koukkuun ja kuinka siellä vaanii tietoturvarosvo ja kuinka pomo tykkää kyttyrää kun työajalla päivitetään Facebook-statuksia.

Tein pientä vertailua Helsingin Sanomien arkistossa. Viimeisen vuoden aikana (siis 1.6.2009-1.6.2010) eri hakusanoja on käytetty seuraavasti:

Facebook* 394 osumaa
Youtube* 189
Twitter* 140
“sosiaalinen media” OR “sosiaalisen median” 61
Linkedin* 3 (<– Tämä hämmästyttää. LinkedIn on yhä varteenotettavampi rekrykanava. Luulisi ilmiön kiinnostavan toimituksia.)
Qaiku* 3
Jaiku* 7
Foursquare* 2
Chatroulette* 1

Toimittajia vaivaa Facebook-sokeus.

He eivät ymmärrä sosiaalisen median toimintatapoja ja logiikkaa eivätkä osaa avata ilmiötä Facebookia pidemmälle. Sitä, kuinka verkossa olemisen tapa on väistämättä muuttumassa. Kuinka diginatiivit jälkeläisemme tulevat edellyttämään koululta aivan toisenlaisia opetussisältöjä ja -metodeja ja työpaikoilta aivan uudenlaisia toimintakulttuureja. Sitä, kuinka tieto ei ole enää valtaa, vaan tiedon jakaminen on valtaa.

Sitä vain ihmetellään ihmisiä, jotka haluavat verkostoitua verkossa.”Siis eikö niillä ole muuta elämää?” kuten Ylen Voimala-ohjelmassa ihmeteltiin 31.3. (Kyseisen ohjelman aluksi toimittajat sanoivat, että tänään puhutaan sosiaalisesta mediasta ja oikein painottivat, että siis muustakin kuin Facebookista. Käytännössä ohjelmassa puhuttiin pelkästä Facebookista.)

Mielestäni toimittaja Olli Sulopuiston hämmentävä Chatroulette-juttu huhtikuisessa Nyt-liitteessä oli virkistävä poikkeus tässä joukossa. Pitkässä tarinassa on menty vähän syvemmälle ja analysoitu tarkemmin, mistä oikein on kysymys.

Hyvät toimittajat, unohtakaa Facebook ja etsikää sen takaa ilmiöitä ja oikeita uutisia!