Kuinka kohu-uutisia tehdään?

Kauppalehti teki tänään näkyväksi erään erittäin tavallisen journalistisen toimenpiteen, jolla synnytetään “kohuja” ja nostatetaan tunteita: mutkien suoraksi oikominen.

Homma toimii esimerkiksi siten, että otetaan joku haastateltava, jolla on ihan joo okei painavaa asiaa mutta ehkä vähän tylsää kuitenkin. Sitten löydetään haastattelusta sinänsä pieni sivulause, jonka melkein voi ymmärtää toisella tavalla, ymmärretään se toisella tavalla ja tehdään siitä otsikko. Voilà, kohu on valmis.

Tänään käsittelyyn pääsi Wärtsilän konsernijohtaja Ole Johansson. Hän kirjoitti Kauppalehden yritysblogissa työssäuupumisesta mm. näin: “Se [työuupumus] voi yhtä hyvin liittyä siihen, että työntekijä ei koe olevansa työyhteisön jäsen, hänellä ei ole riittävän haastavia tehtäviä tai hän ei tiedä miksi niitä tekee ja mitkä ovat työn todelliset tavoitteet. Tutkimukset osoittavat, että ihminen stressaantuu paitsi liiasta, myös liian vähästä aktiviteetista.  Lyhyesti sanottuna ongelmat liittyvät johtamiseen tai sen puutteeseen, esimies-alaissuhteeseen ja ennen muuta virheelliseen tai olemattomaan viestintään.

Mitä tekee Kauppalehti? Toimittaja ymmärtää – joko tahallaan tai tahattomasti – että Johanssonin mielestä luppoaika on syypää työuupumukseen. Siitäpä sitten otsikko Kauppalehden nettisivuille: “Yritysjohtaja lataa: työuupumus johtuu joutoajasta”

Aika äkkiä eri foorumeilla, myös Kauppalehden omalla keskustelupalstalla, nostettiin äläkkä siitä, että nyt ei ole toimittaja tehnyt työtään kunnolla vaan tehnyt kovasti pieleen menneen tulkinnan. Jossain vaiheessa iltaa otsikko (ja itse asiassa koko juttu) on käyty muokkaamassa: “Wärtsilän Johansson: Työuupumuksen taustalla liian helpot työt” joka sekin on hieman värittynyt mutta yhtä kaikki alkuperäistä parempi.

 

Tässä siis tiitterä yleisö huomasi heti, että hei, meitä vedätetään. Sillä yleisöllä oli pääsy jutun lähteelle, blogitekstiin.

Vaan poikkeustilannehan tämä on. Normaalisti emme tiedä, mitä raflaavien otsikoiden takana on, sillä emme ole olleet läsnä toimittajan ja haastateltavan kohtaamisessa saati toimituskokouksessa tai toimitussihteerin pöydän ääressä kun tämä on tehnyt omia muokkauksiaan. Meillä ei ole pääsyä jutun lähteisiin. Mutta uskallan väittää, että tällainen mutkien oikominen niin otsikkotasolla kuin itse jutussakin on erittäin tavallista. Useimmiten kyseessä on ihan harmiton ja pieni muokkaus joka ei vääristä itse uutista tai juttua, mutta toisinaan mennään metsään pahemminkin.

Muutama esimerkki:

Uutistoimittajana työskennellessäni jokaisesta uutisjutusta piti keksiä “otsikko”, lyhyt lause, jonka ankkuri lukee uutisten alkutunnusten päälle ikään kuin johdantona. Useimmiten uutispäälliköt pitivät toimittajien tekemiä otsikkoja turhan laimeina ja – oikoivat hiukan mutkia, jotta mukaan saatiin ripaus dramatiikkaa. Pari kertaa oman juttuni kohdalla mentiin sen verran metsään, että haastateltavalta tuli tiukahkoa palautetta: “tuostahan sai ihan väärän käsityksen!” Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että itsekin taisin niitä otsikoita tuunata uutispäällikkövuorossa ollessani.

Toinen tapaus: Eräs aikakauslehden toimittaja teki kerran useamman aukeaman mittaisen analyyttisen jutun eräällä toimialalla hyvin menestyneistä ihmisistä. Pari menestyjää oli haastatteluun suostunut, useimmat jutun kohteina olleet olivat kieltäytyneet. Toimittaja oli kuitenkin penkonut arkistoja ja poiminut sitten näiden kieltäytyjien vanhoista haastatteluista faktoja ja sitaattejakin, joilla sitten juttunsa maustoi.

Jutun editoinut toimittaja oli sitten valinnut jutun suurimmaksi kuvaksi kasvokuvan eräästä haastattelusta kieltäytyneestä henkilöstä ja nostanut vielä otsikkoonkin asian, joka oli tälle ei-haastatellulle vähemmän mairitteleva. Jutun kirjoittanut toimittaja oli koettanut vaihtaa otsikkoa ja kuvitusta vähemmän dramaattisiksi, mutta siihen ei oltu suostuttu.

Mutkia oikoneen otsikon ja kuvituksen lopputuloksena tämä haastattelusta kieltäytynyt henkilö suuttui toimittajalle – joka oli käytännössä syytön oikomiseen ja väärään tulkintaan. Kyseisen toimittajan tai julkaisun lienee vastaisuudessakin olla mahdotonta saada haastattelua kyseiseltä menestyjältä.

 

No, menestyjiähän meillä riittää toimialalla kuin toimialalla, joten haastateltavia löytynee. Mitä väliä sillä on, jos yksi herkkähipiäinen hermostuu?

Mutkien oikominen syö julkaisun uskottavuutta. Sosiaalisen median aikakaudella riski kiinni jäämisestä kasvaa koko ajan. Raflaavia mutta katteettomia otsikoita kyllä klikkaillaan ahkerasti (ja mainostaja kiittää), mutta onko yksittäisten klikkausten määrä tosiaan julkaisun mainetta ja arvostusta tärkeämpi tekijä? Pitkällä aikavälillä?

Enkä nyt menisi vähättelemään väärin siteerattujen haastateltavien henkilökohtaista harmia. Aika harva haastateltava kun on sellaisessa asemassa, jossa sietääkin saada vähän nenilleen.😉

Suurin ongelma on kuitenkin se, että aika monesta jutusta on totuus yllättävän kaukana. Ja me median kuluttajat uskomme.

 

“Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.” (Journalistin ohjeet, kohta 8)

One thought on “Kuinka kohu-uutisia tehdään?

  1. Hyvä yritys Tuomo, hyvä yritys… ;)Olet oikeassa, että yleistäminen on mutkien oikomista par excellence. Mutta niin vaan mediassakin puhutaan lähes päivittäin "kansasta" tai "suomalaisista", kansa rakastaa, kansa tyrmää, suomalaiset haluavat… jne. Esimerkiksi minä itse en tunnista itseäni juuri koskaan tuollaisista uutisista. Mutta koska "riittävän moni" on samaa mieltä, voidaan asia yleistää koskemaan koko kansaa. Eli kun "riittävän moni" toimittaja venyttää journalismin etiikan rajoja, voidaan koko toimittajakunta leimata ketkuiksi. ;)(Ei, ei, en minä nyt sentään henkilökohtaisella kostoretkellä tässä ole…)Kirjoitit: "Olennaista kai on, että puheita ei liitetä väärään kontekstiin". Juuri näin. Mutta kun tätä kontekstista irrottamista tapahtuu. Pitäisikö toimittajakouluissa opettaa jonkin sortin kontekstioppia, kun tuntuu olevan termi niin monelta hukassa…?Mainittakoon nyt kuitenkin, että onneksi on runsain mitoin niitä toimittajia, jotka ottavat journalismin vakavasti. Ne todelliset helmet vain tuppaavat jäämään näiden "kohujen" varjoon.IJ, niin kuin Tuomo tuossa yllä kirjoitti, sitaattien kehystäminen on melko yleistä myös sähköisellä puolella. Aina ei tarvita edes uutta kysymystä. Riittää, kun toimittaja käyttää spiikissään vahvaa, kuvailevaa verbiä, kuten inttää, väittää, naurahtaa jne. Tällä tavoin koko sound bite, vaikka olisi kuinka autenttinen ja editoimaton, saadaan kuulostamaan ihan toiselta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s