Voisitko kirjoittaa minulle jutun?

Tärkein asia ensin: perustin blogilleni Facebook-sivun. Ajatuksenani on jakaa siellä mediaan ja journalismiin liittyviä linkkejä ja vastaan tulleita ajatuksia, joihin en ehdi täällä blogin puolella tarttua. Siellä on ehkä myös helpompi harrastaa epämuodollista vuorovaikutusta. Tervetuloa mukaan!

Sivun perustaminen ei sinänsä vienyt aikaa, mutta toimii sopivana excusena sille, etten ole pariin viikkoon blogia ehtinyt päivittää… Eikö niin? 🙂

Asiaan.

Yksi viestintäkonsultin tärkeimmistä työtehtävistä on pitchaaminen, joka yksinkertaistettuna tarkoittaa juttuaiheen tarjoamista toimittajalle. Homma menee jotakuinkin siten, että asiakkaalla on mielenkiintoinen näkemys tai näkökulma esimerkiksi ajankohtaiseen aiheeseen. Viestintäkonsultti ottaa yhteyttä toimittajaan, jonka tietää tai ainakin arvelee olevan kiinnostunut kyseisestä aiheesta ja tarjoaa asiakkaansa haastattelua. Toimittaja joko tekee jutun tai hylkää aiheen, jolloin viestintäihminen kääntyy seuraavan toimittajan puoleen.

Tämä kuulostaa helpommalta kuin onkaan. Pitchaaminen on työlästä ja vaatii aikaa, verkostoja ja tietoa esimerkiksi eri toimittajien tyyleistä ja kiinnostuksen kohteista. Se vaatii myös hienovaraisuutta ja taitoa, sillä aika ajoin keskusteluun nousee viestinnän ja pr-väen käyttämä “valta” tiedotusvälineisiin.

Meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus vaikuttaa journalismin sisältöön. Meidän tehtävänämme on nostaa esiin mielenkiintoisia aiheita ja persoonia, joiden uutisarvo, relevanssi ja käsittelyn näkökulma on toimittajien päätettävissä. Siksi itse myyntipuhe, pitch, on rakennettava taiten siten, että se kertoo olennaisen (“miksi aihe olisi kiinnostava juuri nyt”) mutta jättää sopivasti avoimia kysymyksiä, jotta toimittajalla on tarpeeksi tilaa tehdä juttu valitsemastaan näkökulmasta.

Näin se on mennyt suunnilleen näihin päiviin saakka.

Toimittajakentältä kuitenkin kuuluu kummia. Sekä minä että kollegani olemme tässä syksyn aikana keskusteluissamme toimittajien kanssa törmänneet siihen, että tavanomainen pitch ei enää riitä. Ovatpa jotkut toimittajat sanoneet sen ihan suoraankin: jos pitch on liian yleisellä tasolla ja toimittaja joutuu miettimään näkökulmaa ja käsittelytapaa liikaa, aihe hyllytetään, vaikka se olisi erittäin potentiaalinen ja kiinnostava. Syynä on yksinkertaisesti kiire. Tämänsuuntaista viestiä tulee siis toimittajilta, jotka ovat erittäin ammattitaitoisia, kokeneita ja kaikin puolin fiksuja. On esitetty toiveita, että voisivatko juttutarjoukset olla selkeämpiä, laajempia ja valmiimmaksi mietittyjä.

No, toki.

Mutta vaarana on, että sitten me astumme jo turhan vahvasti journalismin tontille. Saman tien voisimme vaikka kirjoittaa koko jutun. Ja ottaa valokuvat päälle. Se ei todellakaan olisi journalismin saati viestintäkonsultoinnin eettisten sääntöjen mukaista.

Ei yllättäne ketään, että harvassa toimituksessa on nykypäivänä aikaa miettiä päivätolkulla näkökulmia. Sen sijaan, että mietittäisiin aiheita päivälistojen ulkopuolelta ja kehiteltäisiin omia näkökulmia, on helpompi ja kustannustehokkaampi tapa tayttää palstat ja lähetysminuutit tarttumalla STT:n päivälistalta löytyvään aiheeseen, jossa speksit on annettu valmiiksi. Lopputulemana uutispalstat ovat toistensa kopioita: keskeisten tiedotusvälineiden edustajat istuvat samoissa tiedotustilaisuuksissa, haastattelevat samoja ihmisiä ja kirjoittavat kuta kuinkin identtiset jutut. Ja loput tiedotusvälineet julkaisevat STT:n kautta levinneen riviuutisen aiheesta.

Ketähän nyt sitten tällainen mahtaa palvella?