Voisitko kirjoittaa minulle jutun?

Tärkein asia ensin: perustin blogilleni Facebook-sivun. Ajatuksenani on jakaa siellä mediaan ja journalismiin liittyviä linkkejä ja vastaan tulleita ajatuksia, joihin en ehdi täällä blogin puolella tarttua. Siellä on ehkä myös helpompi harrastaa epämuodollista vuorovaikutusta. Tervetuloa mukaan!

Sivun perustaminen ei sinänsä vienyt aikaa, mutta toimii sopivana excusena sille, etten ole pariin viikkoon blogia ehtinyt päivittää… Eikö niin?🙂

Asiaan.

Yksi viestintäkonsultin tärkeimmistä työtehtävistä on pitchaaminen, joka yksinkertaistettuna tarkoittaa juttuaiheen tarjoamista toimittajalle. Homma menee jotakuinkin siten, että asiakkaalla on mielenkiintoinen näkemys tai näkökulma esimerkiksi ajankohtaiseen aiheeseen. Viestintäkonsultti ottaa yhteyttä toimittajaan, jonka tietää tai ainakin arvelee olevan kiinnostunut kyseisestä aiheesta ja tarjoaa asiakkaansa haastattelua. Toimittaja joko tekee jutun tai hylkää aiheen, jolloin viestintäihminen kääntyy seuraavan toimittajan puoleen.

Tämä kuulostaa helpommalta kuin onkaan. Pitchaaminen on työlästä ja vaatii aikaa, verkostoja ja tietoa esimerkiksi eri toimittajien tyyleistä ja kiinnostuksen kohteista. Se vaatii myös hienovaraisuutta ja taitoa, sillä aika ajoin keskusteluun nousee viestinnän ja pr-väen käyttämä “valta” tiedotusvälineisiin.

Meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus vaikuttaa journalismin sisältöön. Meidän tehtävänämme on nostaa esiin mielenkiintoisia aiheita ja persoonia, joiden uutisarvo, relevanssi ja käsittelyn näkökulma on toimittajien päätettävissä. Siksi itse myyntipuhe, pitch, on rakennettava taiten siten, että se kertoo olennaisen (“miksi aihe olisi kiinnostava juuri nyt”) mutta jättää sopivasti avoimia kysymyksiä, jotta toimittajalla on tarpeeksi tilaa tehdä juttu valitsemastaan näkökulmasta.

Näin se on mennyt suunnilleen näihin päiviin saakka.

Toimittajakentältä kuitenkin kuuluu kummia. Sekä minä että kollegani olemme tässä syksyn aikana keskusteluissamme toimittajien kanssa törmänneet siihen, että tavanomainen pitch ei enää riitä. Ovatpa jotkut toimittajat sanoneet sen ihan suoraankin: jos pitch on liian yleisellä tasolla ja toimittaja joutuu miettimään näkökulmaa ja käsittelytapaa liikaa, aihe hyllytetään, vaikka se olisi erittäin potentiaalinen ja kiinnostava. Syynä on yksinkertaisesti kiire. Tämänsuuntaista viestiä tulee siis toimittajilta, jotka ovat erittäin ammattitaitoisia, kokeneita ja kaikin puolin fiksuja. On esitetty toiveita, että voisivatko juttutarjoukset olla selkeämpiä, laajempia ja valmiimmaksi mietittyjä.

No, toki.

Mutta vaarana on, että sitten me astumme jo turhan vahvasti journalismin tontille. Saman tien voisimme vaikka kirjoittaa koko jutun. Ja ottaa valokuvat päälle. Se ei todellakaan olisi journalismin saati viestintäkonsultoinnin eettisten sääntöjen mukaista.

Ei yllättäne ketään, että harvassa toimituksessa on nykypäivänä aikaa miettiä päivätolkulla näkökulmia. Sen sijaan, että mietittäisiin aiheita päivälistojen ulkopuolelta ja kehiteltäisiin omia näkökulmia, on helpompi ja kustannustehokkaampi tapa tayttää palstat ja lähetysminuutit tarttumalla STT:n päivälistalta löytyvään aiheeseen, jossa speksit on annettu valmiiksi. Lopputulemana uutispalstat ovat toistensa kopioita: keskeisten tiedotusvälineiden edustajat istuvat samoissa tiedotustilaisuuksissa, haastattelevat samoja ihmisiä ja kirjoittavat kuta kuinkin identtiset jutut. Ja loput tiedotusvälineet julkaisevat STT:n kautta levinneen riviuutisen aiheesta.

Ketähän nyt sitten tällainen mahtaa palvella?

 

 

 

One thought on “Voisitko kirjoittaa minulle jutun?

  1. Hei Ilkka, anteeksi että vastaan sinulle vasta nyt – reaalielämä pitää tällä hetkellä kiireisenä ja olen laiminlyönyt tässä blogiani jo vähän liikaakin…Yrityksen myyntipitch ja toimittajapitch ovat melkoisen eriluonteisia. Toimittajalle ei myydä. Yrittäjänä sinun pitää myydä itsesi ja sielusi rahoittajalle – jos sallit rankan kärjistyksen.😉 Mutta ainakin yhden yhtäläisyyden löydän: molempien pitää vakuuttaa kuulijansa. Vakuuttamisen keinot vain sitten vaihtelevat.Vakuuttava myyntipitch on sekoitus sujuvaa esiintymistä, faktaa, retoriikkaa ja tunnetta. Sinun täytyy tuntea asiasi 110-prosenttisesti, numerot on oltava hallussa, swot-analyysit tehtynä ja tämä kaikki pitäisi saada kakistettua ulos jaarittelematta, sujuvasti ja selkeästi. Ei kai siinä muu auta kuin harjoittelu. Se, että ylipäätään olet kiinnostunut aiheesta, blogaat, harjoittelet ja otat oppia muilta, on erinomaisen hyvä lähtökohta. Tsemppiä!🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s