Simsalabim – yksi uutinen muuttui kahdeksi taitavien toimittajien käsissä

via yle.fi

Helsingin Sanomat: Paperilehtien suosio jatkuu Suomessa vankkana.

Journalismi = puolueetonta ja objektiivista? Paskan marjat. Tässä on klassinen esimerkki siitä, että näin ei todellakaan ole.

Lukija voi nyt itse leikkiä toimittajaa ja vertailla kahta tilastoa: Kansallisen mediatutkimuksen mukaiset lukijamäärät vuodelta 2009 ja tuoreet lukijamäärät vuodelta 2010.

Mitä on pääteltävissä? No ainakin se, että sanomalehtien lukijamäärät ovat laskeneet edelleen. Paperi-Hesari on menettänyt vuodessa noin 15 000 lukijaa, iltapäivälehdet yhteenlasketusti reilusti yli 100 000 lukijaa.

Prosentuaalisesti Hesarin pudotus ei ole suuri ja onhan niitä lukijoita edelleen valtavasti (936 000), mutta mihinkään henkselien paukutteluun ja polleisiin otsikoihin ei todellakaan ole aihetta. Ja toisaalta: Yle pistää myöskin otsikossaan hiukan överiksi. En esimerkiksi Hesarin ja Aamulehden tilannetta nyt kuitenkaan “sinnittelyksi” kutsuisi.

Mutta onhan tämä toki sangen inhimillistä: totta kai uutisaineistoa tulkitaan omista lähtökohdista, toiveista ja tarpeista. Totta kai Hesarin täytyy antaa se kuva, että hei, meillä menee hyvin. Ja Ylelle sopii erinomaisesti piikitellä lasikuution väkeä.

Aineiston tulkinta ja johtopäätösten vetäminen tekeminen on taitolaji, joka on toimittajan ammattitaidon ydin. Nykyään tuntuu yhä useammin siltä, että tuo ydin on kovasti hukassa ja lähteitä tulkitaan miten sattuu.

(Vinkin veikeästä otsikkoparista antoi @Viides_rooli Twitterissä. Kiitos!)

(Korjattu: johtopäätöksiä tehdään, ei vedetä.🙂

 

One thought on “Simsalabim – yksi uutinen muuttui kahdeksi taitavien toimittajien käsissä

  1. No, kannattaa muistaa, että lukijamäärät ovat tilastollisia arvioita, joissa siis on sisäänrakennettuna erilaiset tilastolliset virheet. Eli tästä syystä pieni kahden luvun välinen muutos on ihan oikeasti tulkinnanvarainen, etenkin niin kauan kun on virhemarginaalin sisällä.Tutkimuksen raportointi oli tässä suhteessa todella puutteellista, koska ainakaan noista linkitetyistä tiedotteista ei millään pystynyt arvioimaan lukujen virhemarginaalia tai muuta luotettavuutta. (Tässä muuten media on, vaaligalluppeja lukuun ottamatta, aivan luvattoman heikko, kun tilastollisia lukuja "luetaan" totuutena ilman minkäänlaista käsitystä siitä, mikä ilmoitettujen lukujen luotettavuus on. Halpaan menee!)Onkos missään tarkistetut levikit? Nehän olisi mielenkiintoista nähdä tossa rinnalla? Levikistä kun tulee myös hieman tuloa. Koska ne on mitattuja lukuja eivätkä tilatolllisia arvioita, niin niiden kohdalla ei ole samanlaista selitys/tulkintavaraa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s