Tabloid – kohti syvällisempää uutisjournalismia?

Ensikosketus tabloid-Hesariin: ihan ensimmäiseksi huomio kiinnittyi siihen, että kannen täyttävä mainos näyttää tabloid-koossa, jos mahdollista, vielä hölmömmältä kuin broadsheetissa. Kyse on sentään uutislehdestä, nyt sitä ensinäkemältä luulee tarttuvansa johonkin ilmaisjakeluläystäkkeeseen.

Eri osiot ovat ensin hukassa ja sivun laidoille taitetut pikkumainokset tunkevat näkökenttään väkisin. Broadsheetissä oli jo oppinut jättämään ne huomiotta. Uusi otsikkofontti näyttää jostain syystä ainakin minun silmääni hiukan vanhanaikaiselta. Epäilemättä tottumiskysymys, ei tuomita vielä.

Toisella selailukerralla kuvio alkaa jo hahmottua paremmin: lehdestä puuttuvat pikkusäläuutiset melkein kokonaan. Siis ne STT:ltä kopipeistatut eilispäivän sähkeuutiset, joissa kerrotaan rattijuopoista ja puukotuksista. Saman huomion oli tehnyt myös Ylen Pressiklubi-ohjelman toimitus Facebook-sivullaan: Pressiklubin mukaan Uutiset- ja Kotimaa-osiossa oli ensimmäisenä tabloid-päivänä 13 pitkää juttua ja 2 sähkettä. Kuukautta aiemmin (11.12.) pitkiä juttuja oli ollut 13 ja sähkeitä peräti 12.

Kolmannella selailukerralla huomio kiinnittyy esimerkiksi aukeamalla A12-A13 olevaan juttuun (HS Raportti) Tuomarit vievät, lautamiehet vikisevät. Omaa hankintaa oleva laadukas, taustoittava juttu, joka on taitettu omalle aukeamalleen, ilman mainoksia ja pikkusälää. Tällaisia on tottunut näkemään lähinnä sunnuntailehden D-osiossa. 

Olisiko siis niin, että paperille painettu, nopeasti vanheneva sähkesälä on siirtymässä sinne minne se kuuluukin: verkon uutisvirtaan? 

Muuttuuko paperi-Hesari pikkuhiljaa taustoittavaksi ja syventäväksi uutislehdeksi, jollaista moni tuntuu kaipaavan jatkuvasti päivittyvän nettiuutismaailman rinnalle? Ainakin tämän ensimmäisen numeron perusteella tabloid-koko sopii raporttityyppiselle kerronnalle aika kivasti.

Vielä kun ilmestymistiheyttä supistettaisiin (aika harva ehtii päivittäin lukea tuhdin taustoittavan lukupaketin…), niin paperilehden kuolema olisi ehkä hiukan kauempana. 

 

– Luulisi, että ainakaan resursseista taustoittavien juttujen teko ei ole kiinni: lehdessähän on ihan valtavan suuri toimitus! (Koko toimitus esitellään lehden välissä tulleen Kuinkas tämä toimii? –liitteen sivuilla.)

Advertisements

Laadukasta journalismia?

Nimekkäät suomalaiset toimittajat perustivat pitkien juttujen palvelun”, uutisoitiin juuri (varoitus: linkki vie hs.fi:hin). Long Play julkaisee Facebook-ryhmänsä kuvauksen mukaan ”perusteellista tutkivaa journalismia, hyvin kirjoitettuja reportaaseja ja kiinnostavia henkilökuvia”.

HS.fi:n uutisen kirvoittamassa keskustelussa esitetään toki kriittisiäkin äänenpainoja mm. Long Playn toimittajien oletetusta ”vihervasemmistolaisesta” maailmankuvasta, mutta enimmäkseen kommentaattorit ovat innoissaan: vihdoinkin laatua, syvällisyyttä, jotain muuta kuin ääliömäistä klikkienkalastelujournalismia.

Laatua.

Viime syksynä silmiini sattui useampiakin kirjoituksia aiheesta journalismi ja laatu (esimerkiksi Kari Kuukan blogissa ja Suomen Kuvalehdessä), mutta tyhjentävää vastausta siihen, mitä laatu oikeastaan on, ei oikein ole esitetty. 

Siitä lienemme yhtä mieltä, että asenteelliset tai asiavirheitä sisältävät jutut eivät ole eivät ole hyvää journalismia. Kehnosti ulkomaisista julkaisuista käännetyt oho-tyyppiset uutiset eivät ole hyvää journalismia. Kohdetta kritiikittömästi ihastelevat henkilökuvajutut eivät ole hyvää journalismia. Mielestäni myöskään täysin yhdentekevistä aiheista (esim. televisiosarjojen tapahtumista) tehdyt jutut eivät ole hyvää journalismia, vaikka ne sinänsä näppärästi tehtyjä olisivatkin.

Mutta onko laatu longplaymaista pitkään haudutettua tavaraa, pitkiä moniäänisiä taustoittavia juttuja. Vai jotain muuta? Facebookissa sattui silmääni eräänkin toimittajan avaus, jossa oltiin hiukan pahoillaan siitä, että usein vain pitkät ja taustoittavat jutut mielletään laadukkaaksi journalismiksi. Että eikö nopeakin tiedonvälitys voi olla laadukasta?

Voi tietenkin. Hyvää journalismia voi esiintyä lyhyessä ja pitkässä muodossa, sähköisenä tai painettuna. Juttutyypistä ja välineestä riippumatta laadukkaalla journalismilla on universaaleja tunnusmerkkejä:

       otsikko vastaa sisältöä

       faktat ovat kohdillaan

       eri näkökulmat otettu huomioon; ei kärjistäen, vaan toisiaan täydentäen

       juttu asetettu kontekstiin; ei tyydytä kauhistelemaan ja repimään kohuja, vaan perustellaan, miksi aihe on nyt tärkeä

       aihe ylipäätään on relevantti; mielenkiintoisen ja merkittävän uutisen saa aikaan vaikkapa perunasta, mutta se on perusteltava lukijoille, ks. edellinen kohta (en ole ensimmäistäkään perustelua kuullut sille, miksi otsikot tyrkyttävät minulle juttuja jostakin kardashianista)

       kieli on huolellista ja selkeää, pilkut ovat paikoillaan

       lähteet ja viittaukset ovat esillä (nettiuutisissa toimivat linkit)

       mahdolliset korjaukset ja täydennykset on merkitty selkeästi (nettiuutisissa)

 

Paitsi että eivätkös nämä ole ihan tavallisen journalismin tunnusmerkkejä…? 

 

P.S. Long Playsta myöhemmin, palvelu aukeaa 16. tammikuuta osoitteessa longplay.fi.