Onko Helsingin Sanomilla tulevaisuutta?

Hesarin Pentikäinen sai sitten potkut.

Maanantain mediauutinen pisti toimitusten päivälistat uusiksi, Pentikäisen luottamuspulaa pohdittiin suorissa keskusteluohjelmissa (katsottavissa kesäkuun loppuun saakka) ja blogaajat ehättivät jo pohtia syitä ja seurauksia monelta kantilta. Sen verran tavatonta ja harvinaista on, että tuollaiselta pallilta joku todella potkitaan pois.

Pentikäinen on toisaalta ollut muutosjohtaja. Hän on vienyt läpi isoja uudistuksia: muutos broadsheetistä tabloidiin, nettiuutisille maksumuuri jne.  Eikös muutosjohtajalle normaalistikin anneta kenkää, kun ns. likainen työ on tehty?

Toisaalta Hesarin levikki on parissa vuodessa tullut alas lähes 45 000 kappaletta, mikä ei ilahduttane hallituksen poikia, jotka kuitenkin, Herlin etunenässä, edustavat perinteistä teollisuutta. Paperikone tai journalismi – ihan sama, tulosta pitää tulla. (Oman pohdinnan aihe on, onko tämä järkevää. Ei.)

”Miksi Pentikäinen sai kenkää”-spekuloinnin sijaan olisi kuitenkin mielenkiintoisempaa pohtia, mitä seuraavaksi.  Mitä Sanoma ja sen hallitus Hesarilta oikein haluavat?

Lienee selvää, että noita paperilehden menettämiä kymmeniätuhansia lukijoita ei enää saada takaisin. Ainakaan printtiversioon. Toivottavasti Sanoman hallituskin sen tajuaa. Kuinka pitkään on siis järkevää ylläpitää nykyisenmuotoista, seitsemänpäiväistä lehteä, joka on täytetty edellispäivän sähkeuutisilla? (Anteeksi kärjistys, mutta siltä sanomalehdet mielestäni näyttävät, ei Hesari ole poikkeus.)

 

Vaihtoehtoja:

–       Hesari siirtyy seitsemänpäiväisestä 2-3 kertaa viikossa ilmestyväksi taustoittavaksi julkaisuksi

  • Lehdessä on osaavia toimittajia; miksei heille annettaisi mahdollisuutta työstää aiheita hieman pidempään ja tehdä laajempia näkökulmajuttuja? Perussähkeuutiset löytyvät verkosta.

–       Aikakauslehtimäinen lifestyle-materiaali jätetään pois ja keskitytään olemaan uutisjulkaisu

  • Nyt lehti yrittää miellyttää kaikkea, pöytään on katettu sen seitsemää sorttia. Hesarissa on kyllä kivoja ruokaohjeita, ei siinä mitään, mutta olisiko nyt aika keskittyä olennaiseen: analyyttiseen uutisjournalismiin, jolla on paljon vähemmän (kotimaisia) kilpailijoita kuin lifestylemedialla?

–       Painopiste verkkoon: verkkolehdestä tehdään ensisijainen julkaisukanava

  • Tämän pitäisi olla jo itsestään selvää. Miksi odottaa skuupin julkaisua huomiseen, kun sen voisi – ja se pitäisi – julkistaa nyt? Verkon julkaisumahdollisuuksia interaktiivisine infografiikoineen käytetään vielä varsin vaatimattomasti hyväksi.

–       Paperilehti lakkautetaan kokonaan kestämättömäksi käyvän paino- ja jakelukustannusten ja vähenevän tilaajamäärän luoman epäsuhdan vuoksi

  • Ei tällä vuosikymmenellä

 

Sillä jos mitään ei tehdä, lehden lukijamäärä jatkaa laskuaan, päätoimittaja toisensa jälkeen pistetään pihalle, toimitus kutistuu ja Helsingin Sanomien laatujournalismia ja uskottavuutta huokuvasta brändistä (tiedän, joku voi olla perustellusti toistakin mieltä), kulttuuri-instituutiosta, on jäljellä enää muisto. En pidä sitä toivottavana, jos kohta mediakentällä näkisin kernaasti enemmän Hesaria haastavia laatutoimijoita.

Riikka Venäläisellä ei vt. vastaavana päätoimittajana liene hirveästi mahdollisuuksia alkaa tehdä suurempia muutoksia. Hänen tehtävänään on ennen kaikkea varmistaa, että homma jatkuu niin kuin ennenkin ja lehti ilmestyy silloin kuin sen pitääkin. Harmi, sillä vaikka olenkin aiemmin häntä moittinut konservatiiviseksi, myöhäisemmissä yhteyksissä hän on osoittanut olevansa aikaansa seuraava ja Hesarin kehittämisestä erittäin innostunut uuden sukupolven toimittaja ja johtaja.

Mutta mistä uusi vastaava päätoimittaja, joka ottaisi vastuulleen todella rajuja uudistuksia?

***

Asiasta ihan toiseen: kuten laajasti on uutisoitu, Venäläinen on viisilapsisen uusperheen äiti, joka kutsuttiin töihin kesken vanhempainvapaan. Yle veti siitä hölmön ja ah, niin kliseisen otsikonkin. Mutta: millaisen kuvan tämä antaa nykyajan työelämästä? Ihan mahtavan! Siskot, meillä on toivoa! Lapset eivät ole este uralle! 🙂