Hyvä toimittaja – paha viestintäkyylä

Helsingin Sanomien toimittaja Pekka Mykkäselle oli tullut paha mieli: hän ei ollut saanut haastattelua peliyhtiö Roviolta silloin kun hän olisi tahtonut. Siksipä hän kiukutteli sunnuntaisivuilla (€): “Törmäsin muuriin nimeltä viestintäosasto. Nimensä mukaisesti sen pitäisi viestiä, mutta usein käy päinvastoin: toimittajille viestintäorganisaatioista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. […] Nykyään on tavallista, että kun toimitusjohtaja antaa haastattelua, viestintäosaston edustaja istuu vierellä kirjoittamassa muistiinpanoja. Puhelinhaastatteluissa viestintäväki roikkuu langoilla ja suitsii pomojen puheita. Ajatustenvaihdon sijaan haastattelu muistuttaa kontrolloitua pr-tilaisuutta, jonka sisältö on tiedotteen tasoa.

Siteeraapa hän vielä kollegaansa Tuomo Pietiläistä, tunnettua viestintäväen inhoajaa: “Valehtelua, painostamista, harhaanjohtamista – sitä tulee.

Aihe ei ole uusi (yllä oleva linkki on noin neljän vuoden takaa), se nousee säännöllisin väliajoin keskusteluun kun joku kirkasotsainen toimittaja kokee tulleensa viestintäkyylien kiusaamaksi, kun eivät perhanat anna haastatteluakaan tehdä rauhassa.

Aika väsynyttä.

Mykkäsen kirjoitelman rivien välistä kuitenkin huokuu ajatus (vai luenko minä sitä jotenkin väärin?), että toimittajat etsivät ja edustavat puhdasta totuutta, yritysten viestintäväki taas pyrkii hämäämään, peittelemään, salaamaan ja jallittamaan toimittajia minkä kerkiävät. Toimittajien totuus on siis ainoa oikea, ja joka muuta väittää, on väärässä.

Taustalla lienee idealistinen, mustavalkoinen käsitys maailmasta (on olemassa yksiselitteinen hyvä ja yksiselitteinen paha) sekä täysi ymmärtämättömyys organisaatioviestinnän tavoitteista ja keinoista. No, ensimmäinen syy on puhdasta piikittelyä, mutta jälkimmäinen osunee lähelle totuutta. Sinänsä ikävää, että noin heppoisin tiedoin voi valtakunnan ykköslehden sunnuntaisivulla täysin dissata yhden ammattikunnan merkityksen ja ammattitaidon.

Ensinnäkin: eettisesti ja moraalisesti työtänsä tekevä viestintäihminen ei valehtele. (Luopioitakin varmasti on, niin toimittajissa kuin viestintäväessäkin.)

Toiseksi: toimittajien kanssa toimiminen on vain (yhä pienempi) osa viestintäammattilaisen työtä. Kiusallisen totuuden peittely-yritysten sijaan suurempi ongelma on se, kuinka toimittajan saisi ylipäätään kiinnostumaan yrityksen asioista.

Harvemmin kiinnostuvat. “Kiinnostaisiko edes tieto satojen miljoonien eurojen investoinneista? – No ei oikeastaan. Aihe on liian monimutkainen.” *)

***

Viestintäväki roikkuu langoilla tai istuu vieressä kirjoittamassa muistiinpanoja

Ehkä sittenkin kysymys on toimittajien herkästä hipiästä. Jos he kuvittelevat, että viestintäihmiset kuuntelevat haastatteluja nauraakseen haastattelijalle jälkikäteen? Että voitteko kuvitella, tuollaistakin kysyi, eikö se ollut tehnyt taustatyötä etukäteen? Vähänkö noloa! 

Ai, mutta hups, eihän nyt mun tätä pitänyt paljastaa… 

 

*) Muutamista eri toimittajien kanssa käymistäni keskusteluista yhdistelty kuvitteellinen mutta totuutta hyvin läheltä liippaava sananvaihto.

Viestintäkyylien järjestön ProComin toimitusjohtajan Elina Melginin vastine Mykkäsen kirjoitukseen Pilkunpaikka-blogissa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s