Hesarin Pentikäinen sai sitten potkut.
Maanantain mediauutinen pisti toimitusten päivälistat uusiksi, Pentikäisen luottamuspulaa pohdittiin suorissa keskusteluohjelmissa (katsottavissa kesäkuun loppuun saakka) ja blogaajat ehättivät jo pohtia syitä ja seurauksia monelta kantilta. Sen verran tavatonta ja harvinaista on, että tuollaiselta pallilta joku todella potkitaan pois.
Pentikäinen on toisaalta ollut muutosjohtaja. Hän on vienyt läpi isoja uudistuksia: muutos broadsheetistä tabloidiin, nettiuutisille maksumuuri jne. Eikös muutosjohtajalle normaalistikin anneta kenkää, kun ns. likainen työ on tehty?
Toisaalta Hesarin levikki on parissa vuodessa tullut alas lähes 45 000 kappaletta, mikä ei ilahduttane hallituksen poikia, jotka kuitenkin, Herlin etunenässä, edustavat perinteistä teollisuutta. Paperikone tai journalismi – ihan sama, tulosta pitää tulla. (Oman pohdinnan aihe on, onko tämä järkevää. Ei.)
”Miksi Pentikäinen sai kenkää”-spekuloinnin sijaan olisi kuitenkin mielenkiintoisempaa pohtia, mitä seuraavaksi. Mitä Sanoma ja sen hallitus Hesarilta oikein haluavat?
Lienee selvää, että noita paperilehden menettämiä kymmeniätuhansia lukijoita ei enää saada takaisin. Ainakaan printtiversioon. Toivottavasti Sanoman hallituskin sen tajuaa. Kuinka pitkään on siis järkevää ylläpitää nykyisenmuotoista, seitsemänpäiväistä lehteä, joka on täytetty edellispäivän sähkeuutisilla? (Anteeksi kärjistys, mutta siltä sanomalehdet mielestäni näyttävät, ei Hesari ole poikkeus.)
Vaihtoehtoja:
– Hesari siirtyy seitsemänpäiväisestä 2-3 kertaa viikossa ilmestyväksi taustoittavaksi julkaisuksi
- Lehdessä on osaavia toimittajia; miksei heille annettaisi mahdollisuutta työstää aiheita hieman pidempään ja tehdä laajempia näkökulmajuttuja? Perussähkeuutiset löytyvät verkosta.
– Aikakauslehtimäinen lifestyle-materiaali jätetään pois ja keskitytään olemaan uutisjulkaisu
- Nyt lehti yrittää miellyttää kaikkea, pöytään on katettu sen seitsemää sorttia. Hesarissa on kyllä kivoja ruokaohjeita, ei siinä mitään, mutta olisiko nyt aika keskittyä olennaiseen: analyyttiseen uutisjournalismiin, jolla on paljon vähemmän (kotimaisia) kilpailijoita kuin lifestylemedialla?
– Painopiste verkkoon: verkkolehdestä tehdään ensisijainen julkaisukanava
- Tämän pitäisi olla jo itsestään selvää. Miksi odottaa skuupin julkaisua huomiseen, kun sen voisi – ja se pitäisi – julkistaa nyt? Verkon julkaisumahdollisuuksia interaktiivisine infografiikoineen käytetään vielä varsin vaatimattomasti hyväksi.
– Paperilehti lakkautetaan kokonaan kestämättömäksi käyvän paino- ja jakelukustannusten ja vähenevän tilaajamäärän luoman epäsuhdan vuoksi
- Ei tällä vuosikymmenellä
Sillä jos mitään ei tehdä, lehden lukijamäärä jatkaa laskuaan, päätoimittaja toisensa jälkeen pistetään pihalle, toimitus kutistuu ja Helsingin Sanomien laatujournalismia ja uskottavuutta huokuvasta brändistä (tiedän, joku voi olla perustellusti toistakin mieltä), kulttuuri-instituutiosta, on jäljellä enää muisto. En pidä sitä toivottavana, jos kohta mediakentällä näkisin kernaasti enemmän Hesaria haastavia laatutoimijoita.
Riikka Venäläisellä ei vt. vastaavana päätoimittajana liene hirveästi mahdollisuuksia alkaa tehdä suurempia muutoksia. Hänen tehtävänään on ennen kaikkea varmistaa, että homma jatkuu niin kuin ennenkin ja lehti ilmestyy silloin kuin sen pitääkin. Harmi, sillä vaikka olenkin aiemmin häntä moittinut konservatiiviseksi, myöhäisemmissä yhteyksissä hän on osoittanut olevansa aikaansa seuraava ja Hesarin kehittämisestä erittäin innostunut uuden sukupolven toimittaja ja johtaja.
Mutta mistä uusi vastaava päätoimittaja, joka ottaisi vastuulleen todella rajuja uudistuksia?
***
Asiasta ihan toiseen: kuten laajasti on uutisoitu, Venäläinen on viisilapsisen uusperheen äiti, joka kutsuttiin töihin kesken vanhempainvapaan. Yle veti siitä hölmön ja ah, niin kliseisen otsikonkin. Mutta: millaisen kuvan tämä antaa nykyajan työelämästä? Ihan mahtavan! Siskot, meillä on toivoa! Lapset eivät ole este uralle! 🙂
Merkintöjä mediasta 
Sulta puuttuu tuolta listalta mielestäni oikea vastaus: Sanoman pitäisi päästä yli siitä että se on “julkaisu” ja muuttua palveluksi.
Siis löytää vastaus kysymykseen: “Mitä tarpeita median kuluttajilla on/mitä palveluja median käyttäjät kaipaavat ja miten HS/Sanoma täytää nuo tarpeet/palvelee mediaa lukevia asiakkaita”. Nythän HS lähinnä pyrkii löytämään vastauksen kysymykseen “Miten jaella toimituksen tuottamaa materiaalia ja myydä sen oheen mainoksia” joka on aika lailla eri kysymys.
Kaikilla muilla aloilla aletaan jo tajuta että avain menestykseen ovat palvelut mutta media-ala ei tähän kyllä ole vielä mitenkään herännyt, he ovat vahvasti vielä julkaisu/kanavamaailmassa. Ensimmäinen mediatalo joka oikeasti kehittää mediapalvelut kuntoon räjäyttää pankin!
Mielenkiintoinen ajatus. Löytyykö maailmalta mielestäsi esimerkillisiä mediataloja, joissa oltaisiin menossa oikeaan suuntaan?
Julkaisu vs. palvelu sopii myös tiedonvälityksen murrokseen. Kuten tiedämme, toimittajilla ei ole enää yksinoikeutta tietoon (he eivät enää voi toimia (pelkästään) tiedon julkaisijoina), sen sijaan yleisö tarvitsisi tiedon kuratointia, olennaisen ja epäolennaisen informaation erottamista toisistaan. Se olisi sitä palvelua. Palveluun liittyy olennaisesti vuorovaikutteisuus.
Onko sulla mielessäsi, minkälainen olisi (lähes) täydellinen mediapalvelu?
Ei mulla ole hyvää esimerkkiä traditionaalisen median puolelta. Kuitenkin useimmat uudet mediapalvelut perustuvat vahvasti personointiin (kuten vaikka Facebook tai Pinterest tai Youtube), ne näyttävät varmasti suuntaa.
Palvelun käsite on hyvin monitahoinen ja todella vaikea määritellä. Tässä yhteydessä hyödyllisen tavan mieltää palvelu tulee termeistä “product dominant logic” ja sen vastakohdasta “service dominant logic”.
Tuotelogiikan voisi vaikka määritellä niin, että yritys tuottaa identtisen tuotteen jokaiselle asiakkaalle ja pyrkii siiten tuottamaan jokaiselle asiakkaalle identtisen käyttökokemuksen. Palvelulogiikan vastaava määritelmä on, että toimimalla yhteistyössä, toimittajan ja asiakkaan kohtaamisesta syntyy uniikki, asiakkaalle uniikisti räätälöity palvelukokemus.
Näiden kahden ääripään väliin mahtuu tietysti ääretön spektri jossa se mitä asiakkaalle tarjotaan, sisältää molempia komponentteja. Jos kuitenkin katsomme vaikka Hesaria, niin tuon määritelmän mukaan HS on yllättävän puhtaasti tuote; sama jokaiselle.
Mitä jos media luopuisi kahdesta edistystä vahvasti rajoittavasta itsestäänselvyydestä:
1) Toimitus määrittää lehden “layoutin/”lauout” on oleellinen”. Paperilehden kohdalla tämä oli painoteknisistä syistä välttämätöntä ja sitä kautta lehden/sivun layoutista tuli “pyhä” elementti. Digimaailmassa ei ole mitään syytä miksi lehden pitäisi olla sama jokaiselle.
Hyvin yksinkertainen esimerkki: Jos luen HS.fi sivustoa ensin PC:llä ja sitten hetken kuluttua menen HS.fi:hin kännykälle, sivusto iloisesti näyttää minulle uudestaan ne jutut jotka jo luin. How stupid is that? Todella huonoa palvelua.
2) Vain tämän päivän tuotos on arvokas (ja vain sellainen toimittaja joka hirveässä kiireessä tuottaa “uutta” eikä edes vilkaise olamassa olevaa infoa on kova toimittaja). Koska paperilehti heitetään pois, on media opetettu siihen että mikään ei ole niin arvotonta kuin eilinen tuotos. Joidenkin asioiden kohdalla tämä varmaan pitää paikkansa mutta ei ollenkaan kaikkien. Digimaailma mahdollistaa uuden arvon luonnin joka päivä vanhasta(kin) sisällöstä.
Hyvin yksinkertainen esimerkki: Eräs digimedia siirtyi ilmaisesta maksulliseksi. Mikäköhän oli siirtymän suurin yllätys medialle itselleen? Se, että suuri osa tuloista tulikin vanhoista numeroista!
Yllä siis pari trendiä, joiden kautta uskoisin että ajan oloon määrittyvät ne mediapalvelut, joka sitten valtaavat alaa nykyisiltä mediatuotteilta.
Tosi hienontuntuista tekstiä, mutta tuon kirjoittanut näyttää edustavan media-alaltakin pientä vähemmistöä. Ei Hesaria missään nimessä pidä tuon varaan rakentaa, vaan kyllä vielä vuosikausia Hesarin lukija ja erityisesti kalliin printtilehden tilaaja on ns. tavallinen suomalainen, jonka perustarpeet median suhteen ovat melko suoraviivaiset. Sitä paitsi Hesarin ei omalta osaltaan kannata ainakaan jouduttaa sitä kehitystä joka myöhemmin on väistämättä edessä. Kuuluisan sotastrategin von Clausewitzin mukaan viivytystaistelukin on taistelua, ja siinäkin voitto on arvokas.
Räätälöinti omien mieltymysten mukaan toimii mielestäni paremmin aikakauslehtityyppisessä journalismissa. Uutisten suhteen on sen sijaan vaarallista lähteä kauheasti personoimaan: “haluan lukea vain positiivisia uutisia, jotka koskettavat lapsiperheitä”. Kuinka paljon olennaista maailmanmenosta jää silloin pimentoon? Eikö kuitenkin uutisilla ole vahva yleissivistävä funktio?
No, tuo oli karkea yleistys etkä varmasti tarkoittanut ihan noin pitkälle vietyä räätälöintiä, mutta en halua, että digilehti alkaa “oppia” tekemistäni valinnoista ja alkaa suositella minulle, että kun olet viimeksi lukenut tällaiset jutut, niin nyt sinua kiinnostavat varmasti nämä artikkelit. En tiedä, ehkä noin sen pitäisi sitten kuitenkin mennä, vai? Tykkäisikö jengi?
Ja tosiaan, mikään ei ole niin vanha, kuin eilinen uutinen. Mutta jos kyseessä olisikin laaja, analyyttinen juttu, siihen palataan taatusti. Hmm. Tässä pitää alkaa miettiä termille “uutinen” ihan uudenlaisia merkityksiä.
Personointi voi tarkoittaa niin paljon muuta kuin tuota suodattamista (jota en kyllä mitenkään tarkoittanut). Esimerkkihän oli vain se, että en saa jo luettua juttua uudelleen vaan sen sijaan tuoreen, Sekin on personointia. Muita esimerkkejä voisivat olla vaikka oma leikekirja tai tapa seurata itseään kiinnostavaa juttua joka juuri menosssa niin että ei missaa siihen liittyviä juttuja jotka ehkä viipyvät sivulla vain hetken.Ja siis tän puolen palveluinnovointiahan ei ole vielä tehty eli oletettavasti ne parhaat tavat personoida palvelu ovat vielä näkemättä.
Siitä uutisasiasta olen vahvasti eri mieltä. Esimerkiksi timeline-tyyppinen “mitä tässä on tapahtunut” tapa esittää asioita voisi hyvinkin nostaa sun mielestä epärelevantin eilisen uutisen mielenkiintoa, koska se omalla tavallaan taustoittaisi tämän päivän juttua. Muita tapoja on vaikka miten paljon.
Juuri nämä “minähän tiedän nää jutut” reaktiot median syvistä riveistä ovat niitä jotka estävät mediaa astumasta eteenpäin. Kiitos hyvästä esimerkistä 😉
Minusta BBC ja Guardian ovat hyviä esimerkkejä onnistuneista mediapalveluista, mutta se saattaa olla vain “näköharha”. Koska kontaktini niihin on vain verkkopalveluiden kautta, ne voivat tuntua nettiosaavimmilta kuin suomalaiset vastaavat, jotka tunnen lähinnä “perinteisten” kanavien kautta. Esimerkiksi kumpikaan ei taida tarjota kovinkaan personoitua sisältöä.
Yksi keskeinen asia palvelussa on, että jakelukanavalla ei ole käyttäjälle suurta merkitystä. Sitä välinettä käytetään, joka sillä hetkellä sattuu olemaan paras tapa saada haluttu sisältö. Esimerkiksi sitä voisi selata päivän uutisotsikot työmatkalla bussissa älypuhelimesta ja valita niistä kiinnostavimmat luettavaksi myöhemmin tabletin tai tietokoneen näytöltä. Tai ehkä niistä jopa koostettaisiin illan tv-uutislähetys.
Tosin asiaa tarkemmin pohtiessani huomaan, että käyttäjätkin vielä paljon toimivat välineen ehdoilla. Televisiota ei avata sen takia, että halutaan katsoa omaa suosikkisarjaa, vaan koska halutaan katsoa televisiota ja sitten katsotaan sitä mitä sieltä sattuu tulemaan. Siksi tosi-tv on niin suosittua. Se on halpaa tehdä ja sisällön ei tarvitse olla laadukasta, kunhan se on parempaa kuin mitä kilpailijat tarjoavat.
Vaikka edelleen puhutaan television katsomisesta, elokuvissa käynnistä ja lehtien lukemisesta, yhä enemmän sisältö ohjaa ihmisten valintoja. Ajatus elokuviin menemisestä ja vasta teatterissa katsottavan elokuvan valitsemisesta ei kuulosta aivan oudolta, mutta harva päättää lähteä keikalle ja vasta sen jälkeen alkaa katsoa lehdestä mitä bändejä tänään jossain esiintyy.
Håkan: hah, jäin kiinni omista ennakkoasenteistani. Suhtaudun uutisjournalismiin (näemmä) varsin vakavasti. Ja myönnettäköön, puhun nyt täysin omasta näkökulmastani, peilaan asiaa omiin kokemuksiini ja käyttötarpeisiini perustuen. Mutta toisaalta: näin syntyy kaikista hedelmällisintä keskustelua. 🙂
Mä käytän maksullista Hesaria vähän (on kyllä tunnarit, mutta en ole nyt vain oppinut käyttämään sitä), mutta ymmärtääkseni siellä on jokin tällainen “seuraa aihetta”-mahdollisuus, että voi juurikin kuvailemallasi tavalla kerätä tiettyyn aiheeseen liittyviä juttuja yhteen paikkaan. – Timeline-tyyppiset visualisoinnit ovat kyllä parhaimmillaan tosi hyviä, niitäkin on mun muistaakseni ollut aina toisinaan, esim. Japanin tsunamin yhteydessä, ellen nyt ihan väärin muista. (Laiska blogaaja, en jaksa nyt tarkistaa. 😛 )
Juha: Hyviä huomioita. Mulla on myös jonkinmoinen ideaali siitä, että mediankulutuksen tulisi olla riippumatonta jakelukanavissa. Mutta en usko, että jengi on sellaiseen valmis, ihan vielä ainakaan. Aika syvässä istuvat mediankulutuksen käyttäytymismallit.
Nyt muuten kun suurin myrsky on laskeutunut, alkaa blogeista ja kolumneista tippua uusia vihjeitä Pentikäisen eron taustoista: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/239663-sanoma-kyllastyi-pentikaisen-sooloiluun ja http://www.magma.fi/johanna-korhonen/antin-oma-lehti