Olipa varsin viihdyttävä ilta eilen. Istuin 1700 ihmisen joukossa Finlandia-talossa kuuntelemassa AaltoES:n järjestämää Suomi hyvinvoinnin jälkeen -paneelia, jossa “maamme vaikutusvaltaisimmat talousvaikuttajat” juttelivat enemmän ja vähemmän viisaita yrittäjyydestä, kansantaloudesta ja sen sellaisista tärkeistä asioista. Risto Siilasmaa teki vaikutuksen rauhallisella ja analyyttisella esiintymisellään, Nalle Wahlroos puolestaan oli joukon showmies, hyvässä ja pahassa. Eat.fi:n perustaja Tina Aspiala haastoi konkarit ja näpäytti mm. Wahlroosia aika herkullisesti.
Ihan hirveän syvälle konkretiaan ei puolitoistatuntisen keskustelun aikana päästy, mutta lopussa panelistit saivat antaa neuvoja tai pyyntöjä niin poliitikoille, opiskelijoille kuin median edustajillekin. Miten Suomessa voitaisiin tukea kasvuyrittäjyyttä ja helpottaa yrittämisen edellytyksiä?
Toki melkein jokainen toivoi verohelpotuksia ja vähemmän byrokratiaa pienille yrityksille, mutta erityisen vahvana nousi esille asenneilmasto ja sitä ylläpitävä ja uusintava koneisto (heh, tulipas akateeminen lause). Siis ennen kaikkea media. Muutamia panelistien huomioita:
- Heti, kun joku menestyy, häneen liitetään mediassa negatiivinen etuliite öky-. Ökyrikkaat asuvat ökytaloissa, ajavat ökyautolla ja törsäävät rahaa kaikenmoisiin ökyhuvituksiin. Ökyily on yksinomaan tuomittavaa ja paheksuttavaa. Menestys ja menestyjä ovat liian harvoin käytettyjä termejä mediassa.
- Tina Aspiala totesi, että Yhdysvalloissa kyllä uutisoidaan suomalaisista start-upeista, sellaisistakin, jotka täällä kotimaassa ovat tuntemattomia. Suomalaisen median uutiskynnyksen start-up ylittää useimmiten vasta sitten, kun toimittaja on sattunut lukemaan siitä New York Timesista. Aspiala ihmetteli, mikseivät suomalaistoimittajat halua uutisoida asioista ensimmäisenä? Eikö olisi journalistisestikin paljon tyydyttävämpää, jos voisi todeta “Hey, I scooped New York Times!” Suomalaistoimittaja ei uskalla kirjoittaa aloittelevasta yrityksestä, koska “jos se ei menestykään, näytän tyhmältä jos olen kirjoittanut siitä jutun”.
- Microtaskin Ville Miettinen totesi, että suomalaiset (talous)toimittajat saisivat ottaa oppia suomalaisista urheilutoimittajista. Urheilutoimittajien pääasiallinen tehtävä on hehkuttaa ja fanittaa suomalaisurheilijoita – siitäkin huolimatta, että menestys ei suinkaan ole taattu. Mikseivät taloustoimittajat hehkuta suomalaisosaamista?
- Tapahtuman Twitter-virrassa joku kyseli, eivätkö start-upit ja kasvuyritykset osaa pitää itsestään meteliä. Eiväthän toimittajat pysty ihan kaikkea koko ajan seuraamaan, joten pr-työlle ja tätä kautta medianäkyvyydelle on tarvetta. No, vastaanpa kysyjälle tässä ja nyt: erään kotimaisen talousjulkaisun toimittajan mukaan start-upin on lähes mahdotonta saada julkisuutta, ellei a) taustalla ole todella nimekkäitä tekijöitä (esim. Ollila hallituksessa); b) yrityksen liikevaihto (tai muut tunnusluvut) ole poikkeuksellisen suurta; c) yrityksellä ole “suurten vaikeuksien kautta voittoon” -tarinaa. Toimittajien aika ei kerta kaikkiaan riitä start-up-skenen seuraamiseen, analyysiin tai raportointiin. Ainoa, joka tätä tekee, on Arcticstartup.
Media ei sitä mieluusti myönnä, mutta sillä on valtava valta – ja vastuu – asenneilmaston muokkaamisessa. Jos media kertoo meille ökyuutisillaan, että menestyminen on pahasta, me uskomme sen. Jos konkurssin tehnyttä yrittäjää paheksutaan ja moititaan, me saamme lukea moittivia ja moralisoivia kirjoituksia hänen virheistään. Ja jos yrittäjä kehtaa yrittää uudelleen, hänen yrityksensä tuomitaan alkumetreillä epäonnistuneeksi. “Eikö se vielä kerrasta oppinut?” Jos suomalaisyritys sitten oletuksista huolimatta menestyy maailmalla ja siitä kirjoitetaan ja hehkutetaan ulkomaisissa julkaisuissa, sitten suomalaistoimittaja herää, kirjoittaa jutun menestyjästä – ja muistaa seuraavassa jutussaan lisätä sen öky-etuliitteen. (Juu, kärjistän, mutta silti. 😉
Ja sitten tulee se vasta-argumentti: “Ei suomalaismedia voi ryhtyä harrastamaan asianajojournalismia.” Eli siis edistämään (kasvu)yrittäjien asiaa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston viestinnän professorin Hannu Niemisen mielestä on väärin, jos journalismilla pyritään esimerkiksi edistämään kansallista kilpailukykyä, tuottavuutta ja tehokkuutta. Hänen mukaansa journalismin tulisi kilpailukyvyn edistämisen sijaan edistää “hyvää elämää”, sosiaalista ja kulttuurista hyvinvointia. (Ks. blogaukseni viime lokakuulta.)
Mutta onko se asianajojournalismia, jos start-upeista ja kasvuyrittäjistä kirjoitettaisiin enemmän juttuja?
Ei tietenkään. Eihän kukaan sitä tarkoita, että juttujen pitäisi olla pelkästään myötäsukaisia ja positiivisia. Samalla logiikalla pitäisi lopettaa kirjoittaminen vaikkapa politiikasta. Esimerkiksi kun pääministerin lausunnot pääsevät harva se päivä lehtien sivuille, niin eikö se silloin käytännössä ole pääministerin asian ajamista? Häh?
Edit: Jos jäi tapahtuma väliin, niin oheisen linkin takaa voi katsella show’n kokonaisuudessaan: http://www.vimeo.com/21342571
Merkintöjä mediasta 